Aamu-uinti ulkona on elämys
Samppalinnan aamu-uintien suosio on jatkunut vahvana lokakuun lopullakin. Yleensä altaassa polskii heti aamukuudelta 60 - 70 uimaria. Päivittäin maauimalassa käy kaksi ja puoli sataa vesiliikunnan harrastajaa.
Maauimalan altaassa on lämmintä, 25-asteista vettä ja kattona parhaimmillaan tähtitaivas jopa kuutamo. Ei ihme, että väkeä riittää. Aamuhämärissä kaikuvat vakituisten uimareiden iloiset tervehdykset, sillä kasvot ovat tulleet jo tutuiksi kuukausien aikana.
Uimarit ovat ihastuneet elämykselliseen uintiin höyryävässä altaassa ja raikkaassa ilmassa.
Leena Vuorinen käy uimassa äitinsä Paula Valtosen kanssa. He ovat ihastuneet aamutunnelmaan.
- Tässä on hyvä aamun aloitus näin syyskelillä. Oikein hyvä pirteä olo tulee, pohtii parivaljakko.
Leena Vuorinen pitää uintia tärkeänä myös terveytensä kannalta, sillä hän sairastaa Parkinsonin tautia.
- Tämä on erittäin terveellistä mennä päästä päähän tunnin verran. Jäsenet tulevat vetreiksi. Käyn myös avantouinnissa ja se tekee myös hyvää, kertoo Vuorinen.
Aamutuimaan kannattaa myös jumpata
Anna-Liisa Katainen eteni vauhdikkaasti juoksuvyön ja iloisten kellukehanskojen avulla. Hän harjoittaa näin selkäänsä ja käsivarsiaan. Kauhominen estää ns. allien syntymisen.
- Tämä tekee nimenomaan hyvää niska- ja hartiaseudun lihaksille ja rintakehälle. Ei tarvitse mennä punttisalille.
Uiminen on tärkeää Kataiselle. Hän pyrkii uimaan kolme kertaa viikossa.
- Se on aina päivän hyvä työ - itselle, jaksaa paljon paremmin. Täällä saa samalla raitista ilmaa.
Pipo päässä pakkasella
Vesa Laakso oli sonnustautunut mustaan pipoon uimareissullaan. Se on ollut tarpeen varsinkin pakkasaamuina. Serkkunsa kanssa altaassa viihtynyt Laakso suuntaa kohta Teneriffan uimarannoille, joten kuntoa haetaan Samppalinnasta.
- Hyvää liikuntaa ja hyvän mielen täältä saa. Samalla ehkä vähän karaistuukin. Voi välttyä vaikka flunssalta.
Käyttäjät kiittävät liikuntapalvelukeskusta elämyksestä
Uimarit ovat saaneet polskia Samppalinnassa kaksi kuukautta normaalia pidempään, sillä Impivaaran uimahalli on kiinni remontin vuoksi. Järjestely on tuonut runsaasti kiitosta liikuntapalvelukeskukselle, kertoo uinninvalvoja Janne Oinonen.
- On ollut mukavaa, kun ympärillä on hymyileviä naamoja ja asiakkailla on mukavaa. Uimavalvoja joutuu kyllä varustautumaan ylimääräisillä vaatekerroksilla ja käsineillä, sen verran viileää on ollut, myöntää Oinonen.
Ensi viikolla pieniin halleihin
Samppalinnan maauimala on auki viimeistä viikkoa. Aamulla pääsee uimaan keskiviikkona ja perjantaina, (kello 6 - 12), iltapäivisin, (kello 12 - 18), uimala on auki tiistaina ja torstaina.
Uimarit elättelivät vielä maanantaiaamuna heikkoja toiveita, että ihanuus jatkuisi ensi viikolla. Samppalinna menee kiinni, sillä henkilökunta siirtyy muualle, kertoo va. uimalaitosten johtaja Juha Lehmuskoski.
Leila Vuorinen ja Paula Valtonen eivät aio jättää vesiurheilua.
- Sitten mennään Kaarinan uimahalliin ja avantoon Ruskolle, lupaa Leila. Ulpukkaan ja Kaarinaan vuorotellen, suunnittelee Paula.
Vielä on neljä päivää aikaa polskia.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Sinilevä kukki Itämeressä jo tuhansia vuosia sitten
Sinilevä on yksi maailman vanhimmista eliöistä. Sen myrkyllisyyden tarkkaa syytä ei vieläkään tiedetä. Levälauttojen kasvaminen kesällä ei ole kokonaan kiinni lämpötilasta.
Poliisi: Varissuon autopalo oli onnettomuus
Tarkka syttymissyy saattaa jäädä arvoitukseksi. Tuli tuhosi autoja keskellä yötä.
Mies kätki reppuunsa 36 muumilautasta
Kaarinan Prisma-myymälästä anastettujen astioiden arvo on noin 700 euroa. Muumiastiat ovat erityisesti varkaiden suosiossa.
Lisäbudjetissa rahaa telakoille ja aloittaville yrityksille
Hallitus on sopinut runsaan 130 miljoonan euron lisäyksistä tämän vuoden budjettiin. Lisäbudjetti edellyttää valtion lainanoton kasvattamista 253 miljoonalla eurolla, kun tulot vähenevät runsaalla 120 miljoonalla eurolla samanaikaisesti menojen lisäämisen kanssa.
Siwa ryöstettiin teräaseella uhaten Turussa
Naamioilla varustautuneet miehet pitivät veistä myyjän kaulalla. Tekijät pakenivat mukanaan huomattava summa rahaa. Poliisi pyytää havaintoja yleisöltä.
Mattolaiturikin oli joutua säästösilppuriin Raisiossa
Kuntien tarve hakea uusia säästöjä näkyy yhä erikoisemmissa yhteyksissä. Raision kaupunki ehätti jo ilmoittaa pitävänsä matonpesupaikan suljettuna tänä kesänä. Pienen myrskyn nostaneeseen tilanteeseen on kuitenkin löytymässä tyynnyttävä ratkaisu.
Kuusi henkilöautoa paloi yöllä parkkihallissa Turussa - video tapahtumapaikalta
Palossa tuhoutui täysin kaksi henkilöautoa, neljä muuta autoa vaurioitui. Autot paloivat Turun Varissuolla sijaitsevan parkkitalon ylätasanteella.
Vesistötarkkailijoista on pulaa Lounais-Suomessa
Luonnonhavainnoinnista kiinnostuneet suomalaiset voivat purkaa luontointoaan tarkkailemalla lähivesistöjä. Vesistötarkkailijan työ on vapaaehtoista, mutta vastuullista.
Engren Turusta KHL:n Lev Prahaan
TPS:n maalivahti Atte Engren jättää jääkiekon SM-liigan ja siirtyy KHL:ään - Lev Prahan joukkueeseen.
Turku tarjoaa opiskelijoille toimeentulotuen sijaan töitä
Turun kaupunki tarjoaa opiskelijoille töitä sosiaalitoimen kautta. Kaupungille on kannattavampaa tarjota töitä kuin vastikkeetonta tukea.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.