Aamu-tv |

Aamun kirjassa Kristina Carlsonin William N. Päiväkirja

Suomalainen jäkälätutkija William Nylander on esikuvana Kristina Carlsonin romaanissa William N. Päiväkirja. Nylander syntyi Oulussa 1822, oli Helsingin yliopiston ensimmäinen kasvitieteen professori 1857-1863, mutta erosi ja muutti Pariisiin. Carlson kuvaa tiedemiehen elämää marraskuusta 1897 maaliskuuhun 1899.

Tiedemies William on jääräpäinen ja eristäytynyt tutkijamies. Hän halveksii kaunokirjallisuutta ja musiikkia ja muita oman aikansa tutkijoita. Kristina Carlson kirjoittaa menneen ajan kautta myös nykyajasta, kun hän panee Williamin väheksymään keskinkertaisuutta, miellyttämistä ja uutuuden palvontaa. Suorapuheisuuskin on Williamin mukaan yhtä tuhoisaa kuin nuorallakävelijän köyden poikki iskeminen, ura katkeaa.



Kristina Carlson on muovannut jäkälätutkijasta tarkan ja taidokkaan romaanin. Carlson hallitsee pienimuotoisen ja taloudellisen tiheän kerronnan mestarillisesti.



Kristina Carlson ( s. 1949 )



Hämärän valo (1986)

Maan ääreen (1999)

Herra Darwinin puutarhuri (2009)

William N. päiväkirja (2011)

Lähteet:
YLE Uutiset / Seppo Puttonen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Aamu-tv

Withnail & I on hieno kuvaus ystävyydestä ja nuoruudesta

Whitnail & I on vuoteen 1969 sijoittuva, kahdesta työttömästä näyttelijästä kertova tragikomedia. Nämä alkoholin ja kaikenlaisten mieltä laajentavien aineiden suurkuluttajat kokevat elämän Lontoossa ahdistavaksi ja päättävät lähteä hyvin ansaitulle, maaseudulle suuntautuvalle juomalomalle. Tätä tarkoitusta varten he päätyvät lainaamaan tarinan päähenkilön, Withnailin rikkaan, homoseksuaalisen sedän omistamaa maaseututaloa.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä