Aamun kirjassa Roope Lipastin Rajanaapuri
Kaksi erilaista miestä asuu naapureina. Historianopettaja on järjestelmällisyyden perikuva, kun taas hänen naapurinsa on kaaoksen keskellä elävä. Opettajamies seurailee kesän kuluessa kuinka rantasaunan rakentaminen edistyy naapuritontilla, joka ei ole järven äärellä. Ensin pitää tontille rakentaa lampi ja ranta.
Roope Lipasti ei kirjoita naapurikateudesta vaan kahden miehen erilaisista elämäntavoista ja roolimalleista. Lipasti pohtii samalla myös miehen ja naisen erilaistuneita rooleja. Tämän hän tekee huumorilla vertaamalla naista koivuun, jonka tuohi on kuin L`Oréalilta ostettu iho. Mies tuo mieleen männyn kaarnankarhean ihon.
Lipasti kirjoittaa vahvasti karrikoiden miehistä, jotka ovat pysyvyyden kannalla ja naisista, jotka evoluutio on kehittänyt vastustamaan pysyvyyttä. Asiat menevät eteenpäin, kun naiset keksivät koko ajan asioita, joita pitää muuttaa. Rajanaapuri on pilke silmäkulmassa kirjoitettu hauska tarina.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Mooses Mentulan Isän kanssa kahden on tarina kaipuusta
Mooses Mentula kirjoittaa kaipuusta sekä pojan ja isän suhteesta. Pikkupoika Lenne ihailee isäänsä ja pelkää menettävänsä hänet. Aikuinen Jyri puolestaan kaipaa isäänsä, jota ei ole koskaan tuntenut.
Estradin esitys Kansallisteatterin lavalle
Valtakunnalliseen Teatris -tapahtumaan Etelä-Karjalaa edustamaan valittu Taidekoulu Estradi tuo lavalle Heidi Parkkisen ohjaaman Rikki ja Rakastettu -näytelmän.
Onnelin ja Annelin satutalo kutistetaan Kannuksessa
Kesällä käynnistyvän Onneli ja Anneli -elokuvan tärkeintä kulissia rakennetaan parhaillaan Kannustalon tehtaalla. Satutalo on kutistettu 70 prosenttiin normaalitalon mitoista. Talon ulkonäkö on vielä tarkoin varjeltu salaisuus.
MTV vie tv-kanavansa nettiin
MTV3, Sub ja AVA tulevat tämän vuoden aikana katsottaviksi MTV:n Katsomoon.
Taiteilijoille haetaan töitä
Kuvataiteilijoille etsitään työllisyysmahdollisuuksia muun muassa opettamisesta ja konsultoinnista. Yhteistyötä on tehty kuntien ja yritysten kanssa.
Ruutana tuo videon ja katutanssin teatterifestivaaleille
”Tässäpä teille aforismi: Rakkaus, perseestä. Kyllä ihminen yksinkin toimeen tulee.” Ruutana on katutanssia ja videota yhdistävä teatteriteos, joka kertoo nuorten aikuisten vaikeista elämänvaiheista.
Muinainen hautausmaa kertoo: Uskonto ohjasi seksiä Egyptissä
Kovasta helteestä huolimatta muinaiset egyptiläiset halusivat siittää lapsensa juuri silloin, kun Niili tulvi Egyptille elinvoimaa. Siitä todistavat 1 800 vuoden takaisen hautausmaan vainajat.
Pussy Riotin jäsen ryhtyi syömälakkoon
Suomen suurimmissa arkeologisissa kaivauksissa paljastui hiiltynyt Lahti
Lahden kylän historiasta halutaan kerätä lisää tietoa 1400-luvulta aina 1800-luvun lopulle. Kaivuualueen ensimmäiset jäännökset on jo löydetty.
Kriteerit kertovat, mikä on hyvää taidetta
Aalto-yliopisto on kehittämässä kriteerejä taiteellisen toiminnan laadulliseen arvioimiseen. Hanke on uraauurtava Suomessa ja harvinainen maailmanlaajuisestikin.
