Kulttuuri |

Aamun kirjassa Sirpa Kähkösen Hietakehto

Asemasotavaihe elokuussa 1943 on ajankohtana Hietakehto-romaanissa. Lähes kaikki henkilöt ovat tuttuja Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan kirjoista. Nyt ei olla kuitenkaan Kuopion kaupungissa vaan Selma Kelon idyllisellä huvilalla Kesäkalliossa, jossa riittää ruokaa. Tunnelma on odottava ja pysähtynyt.

 Sirpa Kähkönen
14:14
Nadja Nowak ja Seppo Puttonen saivat vieraakseen kirjailija Sirpa Kähkösen, jonka uutusskirja on nimeltään Hietakehto. Video: Yle

Lapset ovat Hietakehdossa pääosissa, erityisesti  Juho ja Charlotta.  Romaanissa on hylättyjä lapsia, orpoja ja  kodittomia. Myös aikuisissa on lapsen puoli, he kaipaavat äitiä. Tärkeintä on kuvaus siitä, miten rankkaa on olla lapsi tai nuori sota-aikana.  Juho-pojan on oltava reipas ja vastuullinen miehenalku.

Ajankohta on taitekohta monelle kirjan henkilöistä.  Kirjan järkyttävin kohtaus on, kun natsimielinen johtaja Lehtivaara menettää unelmansa ja aatteensa nähdessään Saksan matkallaan Hampurin pommitustuhot. Kuten aiemmissakin romaaneissaan Kähkönen kirjoittaa vaietusta historiasta. Kansa ei ole yhtenäinen, palvelijat  ja herrasväki  ovat erillään. Aikuiset pelkäävät, kun pieniä tyttöjä raiskataan.

Sirpa Kähkönen kirjoittaa taas kerran hienovaraisen kauniisti. Hietakehdossa asemasodan tapahtumattomuus vertautuu huvilan odottavaan idylliin. Tämä on kirjan vahvuus, mutta Kähkösen tuotannossa Hietakehto vetoaa vähemmän tunteisiin kuin aiemmat teokset.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä