Keski-Suomi |

Äänekoski toteutti rakennusurakoita ilman kilpailutusta

Äänekosken kaupunki selvittää parhaillaan, aiheutuiko laiminlyönneistä taloudellista haittaa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Äänekosken Kaupunkisanomat. - Valvonta on ilmeisesti pettänyt, sanoo Äänekosken apulaiskaupunginjohtaja Heli Möller.

Kuva: YLE Keski-Suomi

Äänekoskella on käynnistynyt selvitys, jossa tutkitaan, onko kaupunki rikkonut lakia ja omia sääntöjään rakennuttaessaan erilaisia kohteita ilman kilpailutusta. Äänekosken Kaupunkisanomien mukaan kyseessä on yhteensä yli kahden miljoonan euron urakat vuosina 2010-2011. Lisäksi epäselvyyttä on lehden mukaan isoista tarvikelaskuista, joita on hyväksytty ilman tositteita.

Äänekosken apulaiskaupunginjohtaja Heli Möller ei kommentoi edellä mainittuja väitteitä, mutta myöntää, että urakoiden kilpailuttamista koskevien sääntöjen noudattamisessa on ilmennyt epäselvyyksiä.

- Se on myönnettävä ilman muuta, että teknisellä puolella on tapahtunut ohjeitten ja hankintalain väärää tulkintaa. Sitä en osaa sanoa, onko niistä taloudellista vahinkoa sinänsä tullut, Möller sanoo.

Möllerin mukaan Äänekoski selvittää parhaillaan, ovatko virheet käyneet kaupungin kukkarolle.

Äänekosken Kaupunkisanomien mukaan asioihin on puuttunut niin tilintarkastaja kuin tarkastuslautakuntakin. Tällä hetkellä epäilykset kohdistuvat tekniseen johtajaan. 

Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Äänekosken Kaupunkisanomien tietojen mukaan kaupunginhallitus oli huomauttanut virkamiehiä kilpailutusten toimittamisessa ilmenneistä virheistä jo aiemmin. Möllerin mukaan valvonta on kuitenkin ilmeisesti pettänyt.

Kaupunginhallituksen edellyttämä selvitystyö on parhaillaan käynnissä. Sen on tarkoitus valmistua syyskussa, jolloin hallitus myös päättää mahdollisista jatkotoimenpiteistä.

 

Uutinen Äänekosken Kaupunkisanomissa

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä