Äänevoiman öljyvuoto: Poliisi esittää syytteitä
Viime elokuussa sattuneen Äänevoima Oy:n öljyvuodon poliisitutkinta on päättynyt ja asia siirretään syyteharkintaan. Poliisi esittää viiden henkilön syyttämistä tuottamuksellisesta ympäristön turmelemisesta.
Teosta epäiltynä on kuulusteltu Äänevoima Oy:n toimitusjohtajaa ja viittä muuta yhtiön työntekijää. Lisäksi poliisin mielestä pitäisi selvittää myös Äänevoima Oy:n rangaistusvastuu.
Äänevoima arvioi, että öljyvuodossa pääsi Kuhnamojärveen asti 3 - 5 kuutiota polttoöljyä. Poliisin mukaan määrä on merkittävästi suurempi, mutta tarkkaa määrää ei haluta kertoa julkisuuteen.
Tutkintaa johtanut rikoskomisario Olavi Saunamäki Keski-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että kyseessä on Keski-Suomessa suurin öljyvahinko vuosikausiin.
Päätös syytteiden nostamisesta tulee ennen kesää.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Karhut tekevät tuhansien tuhoja hunajatarhoilla
Karhut ovat olleet poikkeuksellisen kovasti hunajan perään tänä keväänä. Vahinkoja voisi estää karhuaidalla, mutta määrärahat ovat jo menneet.
Kuinka luokki taivutetaan
Raviratojen tähti tai virma ratsu oli ennen paras työkaveri ja huippusijoitus.
Mopojen kunnossa parantamisen varaa
Liikkuva poliisi joutui antamaan jonkinlaisen kirjallisen seuraamuksen lähes puolelle valvontaiskuun osuneista mopoilijoista Länsi-Suomessa.
Viidakon tähtöset oli Susanna Ruotsalaiselle shokki
Susanna Ruotsalainen on lähdossä kesällä kiertueelle elämänkumppaninsa Matti Nykäsen kanssa. Televisiossa molemmat esiintyivät kevätkaudella tosi-tv -sarjoissa.
Äänekoski selvittää terveyspalveluiden säilyttämistä
Suolahden, Sumiaisten ja Konginkankaan lääkäripalveluiden säilyttäminen selvitetään. Kustannukset eivät kuitenkaan saa paisua.
Jättiputkea torjutaan taas
Vieraslajien torjuntatyöt on aloitettu jättiputkesta. Keski-Suomesta on havaittu tähän mennessä 340 vieraskasvien esiintymää. Näistä yli 200 on jättiputkea.
Parkour: Hyppimisen lyhyt oppimäärä
Parkour on liikuntaa ja luovaa ilmaisua, jossa liike syntyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Parkouraajia näkee kaduilla, kulttuuriareenoilla, elokuvissa ja musiikkivideoissa.
Javanaisen jatkolle niukka tuki
Äänekosken kaupunginjohtaja Hannu Javanainen jatkaa tehtävässään. Päätös syntyi kaupunginhallituksessa tiukan äänestyksen jälkeen äänin 7-6.
Viherhankkeet viivästyvät Jyväskylässä
Heikko taloustilanne saattaa lykätä useita viher- ja virkistysalueiden kehittämishankkeita Jyväskylässä. Esimerkiksi Tuomiojärven ja Palokkajärven rantareittien toteutuminen seuraavan kymmenen vuoden aikana on epätodennäköistä.
Puolet roska-astioista paikoillaan
Lähes puolet Jätepörssin poistamista mainosroska-astioista on saatu korvattua Jyväskylässä. Ensimmäiset roska-astiat on asennettu vilkasliikenteiseen paikallisliikennekeskukseen ja Rantaraitille.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.