Ääniä meni Kekkoselle ja sketsihahmoille
Hylättyjen äänien määrä kasvoi monessa vaalipiirissä presidentinvaalin toisella kierroksella. Ääniä saivat perinteisen Aku Ankan lisäksi mm. suositun Putous-tv-ohjelman sketsihahmot. Esimerkiksi Uudellamaalla äänestyslappuihin kirjoiteltiin ja piirreltiin poikkeuksellisen paljon asiattomuuksia.
Aku Ankkaa on äänestetty monissa vaaleissa, samoin nyt presidentinvaalin toisella kierroksella. Sarjakuvahahmon lisäksi ääniä saivat myös mm. Risto Ryti, 007, Muumimamma, Kapteeni Haddock ja Putous-tv-ohjelman hahmot.
- Aku Ankka on protestiäänten kärkipäässä joka vaaleissa. Nyt Helsingin vaalipiiristä ääniä sai myös sketsihahmo rakennusmestari Harjakainen, kertoo Helsingin vaalipiirilautakunnan puheenjohtaja Timo Eerikäinen.
Uudenmaan vaalipiirilautakunnan puheenjohtaja Matti Hilli kertoo, että näissä vaaleissa äänestyslappuihin kirjoiteltiin poikkeuksellisen paljon hävyttömyyksiä.
- Toisen kierroksen hylättyjen äänien suuri määrä johtuu sellaisten äänestäjien turhautumisesta joilla ei ollut omaa ehdokasta. Lapuissa oli erityisen paljon seksuaaliväritteisiä viestejä ja hyvinkin roiseja ilmaisuja.
- Ääniä meni myös Kekkoselle ja Putouksen hahmoille, jatkaa Matti Hilli Uudeltamaalta.
Väyrynen ja Soini saivat ääniä toisella kierroksella
Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella pudonneita ehdokkaita äänestettiin myös toisella kierroksella.
- Hylätyissä äänissä oli aika paljon numeroa 4, joka oli Väyrysen numero ensimmäisellä kierroksella sekä myös Soinin numeroa 3 oli jonkin verran, sanoo Pirkanmaan vaalipiirilautakunnan puheenjohtaja Tiina Kyöttilä-Vettenranta.
Uudenmaan vaalipiirilautakunnan puheenjohtaja Matti Hilli kertoo, että äänestyslappuun piirretyt sydämet, kukat ja hymiöt johtavat hylkäämiseen.
- Tiukalla linjalla halutaan estää sellainen kulttuuri, jossa äänestäjä voisi sovitulla merkillä osoittaa oman puolueensa edustajalle vaalilautakunnassa, että hän on äänestänyt oikein.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Parkkikiista aiheutti joukkotappelun Lappeenrannassa
Lappeenrannan keskustassa sunnuntaina tapahtunut joukkotappelu johtui poliisin mukaan parkkipaikkakiistasta. Etelä-Karjalan poliisin mukaan kaksi turkkilaista miestä oli hyökännyt venäläisten turistien kimppuun.
Keskustele: Mitä kaipaat Lappeenrannan kaupunginteatteriin?
Lappeenrannan kaupunginteatterin katsojaluvut laskevat kuin lehmän häntä. Suuren näyttämön 50 esityksestä oli keskimäärin vain noin sata katsojaa per esitys.
Suomenniemeltä vaaditaan korvauksia sikainfluenssarokotuksesta
Kuntalaisen mukaan kunnan työntekijän antama rokote johti kuntoutustarpeeseen. Kunnanjohtajan näkemyksen mukaan kunta ei ole korvausvelvollinen.
Loma-asunnot ehtivät valmiiksi
Lappeenrannan Rauhassa järjestettävillä loma-asuntomessuilla on alkanut loppukiri. Kaikkien asuntojen uskotaan valmistuvan ajoissa. Juhannuksen jälkeen avattaville messuille rakentuu parikymmentä loma-asuntoa.
Tirilän VPK:lle suomenmestaruuspronssia
Lappeenrantalainen Tirilän VPK ei onnistunut uusimaan viime vuoden mestaruuttaan viikonloppuna järjestetyssä palokuntien SM-kisassa. Voiton vei Ylöjärven VPK.
Torniainen: Kevyempää ohjelmaa teatteriin
Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Torniainen toivoo kaupunginteatteriin kevyempää ohjelmaa ja vierailevia tähtiä. Niillä voitaisiin saada katsojaluvut nousuun.
Nuoret ylittivät rajan luvatta
Kaksi alaikäistä suomalaisnuorta käveli Venäjän puolella viisi metriä ja palasi takaisin. Luvaton ylitys tapahtui Nuijamaan vanhalla rajanylityspaikalla.
Joukkotappelu Lappeenrannassa - poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja
Todennäköisesti turkkilais- ja venäläissyntyiset henkilöt ottivat yhteen sunnuntaina puoliltapäivin kaupungin keskustassa. Aseina käytettiin mailoja ja pamppuja.
Suomi puuttui venäläisen demokratia-aktivistin kiinniottoon
Suomen Moskovan-suurlähetystö kysyi Jevgenia Tshirikovan kiinniotosta Venäjän sisäministeriöltä.
Vihreät hyväksyisi eutanasian
Vihreiden hyväksymä eutanasiakanta herätti vilkasta keskustelua. Suurissa linjoissa vihreiden periaateohjelma päätettiin pitää ennallaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.