Kainuu |

Ääretön kilpailuvietti saa Komulaisen jatkamaan

Koko 2000-luvun menestynein pesäpalloilija Jani Komulainen jatkaa uraansa Sotkamon Jymyssä. Vaihtajaspesialisti Komulainen teki vuoden mittaisen jatkosopimuksen Jymyn kanssa tavoitteenaan olla ratkaisijapelaaja ensi syksyn Superpesisfinaaleissa. Komulainen ei ole kyllästynyt menestykseen vaan haluaa lisää mestaruuksia.

Komulaisen, 33, odotettiin ilmoittavan mittavan uran päättymisestä mutta mies yllätti jatkopäätöksellään.

- Jouduin käymään päätöksen kanssa syvällä itsessäni. Pohdinnassa oli, että mistä nautinto tulee elämään perheen ja muun lisäksi. Huomasin, että kilpailuvietti on minulla niin kova, että päätös uran jatkamisesta syntyi lopulta helposti.

Päätöksen keskeinen tekijä oli se, että Komulainen on päässyt pelaajana aitiopaikalta seuraamaan ja rakentamaan Sotkamon Jymyn menestysputkea.

- Sellaiset kokemukset saavat haluamaan menestystä jatkossakin.

Vain mestaruus kiinnostaa

Superpesisdebyyttinsä vuonna 1997 tehneelle Komulaiselle Sotkamon Jymy on se ainoa ja oikea joukkue

- Jymyltä on opit ammennettu ja menestys saatu. Jatkuva menestys on saanut aikaan sen, että pelaaminen sijoista kahdeksan ja muut eivät kiinnosta, ainoastaan mestaruus on tavoitteena.

Kaksi kertaa vuoden pesäpalloilijaksi ja kerran vuoden lukkariksi valitun Komulaisen mielestä Jymyllä on eväät voittaa mestaruus myös tulevalla kaudella.

- Joukkueessa on nopeita ja lahjakkaita nuoria höystettynä meillä kovilla konkareilla sekä Suomen paras pelinjohtaja ja valmennus. Eväät mestaruuteen ovat vähintäin yhtä hyvät kuin juhliin päättyneellä kaudella.

Nuorten esiinmarssi ei konkaria pelota.

- Roolin ratkaisee pelinjohtaja mutta jarrumieheksi en ole lähdössä. Haluan olla ratkaisijan roolissa koko kaudella ja varsinkin syksyn finaaleissa.

Lähteet:
YLE Kainuu / Jarmo Nuotio

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä