Kainuu |

Äärimmäisyyksiä ja kohtuullisuutta

Nykyihminen lienee vieroittunut tavallisesta elämästä. Niinpä hän hakee äärimmäisyyskokemuksia, jotta tuntisi olevansa elossa. Toisaalta, monet ovat päättäneet hypätä pois yhä kiihtyvästä elämänrytmistä ja ryhtyneet hidastamaan tahtiaan.

Kuva: Laskuvarjojääkärikilta

Useammin kuin kerran on lyhyen ajan sisällä silmiini sattunut lehtiartikkeli, jossa haastateltava kertoo omista hurjista seikkailuistaan. Kiipeäminen Mount Everestin huipulle, juoksu Kalaharin autiomaan halki ja Base - hyppyjä pilvenpiirtäjistä. Siinäpä vain muutamia esimerkkejä niistä tavoista, joilla ihmiset hakevat kokemuksia joiden kautta he tuntevat elävänsä. Kaikki nuo ovat hienon, eksoottisen ja kalliin kuuloisia tapoja saada kokemuksia elämästä. Miksi ihmiset ovat valmiita tällaiseen?



Eivätkö he saa normaalista elämästään sellaisia kokemuksia, että tuntisivat elävänsä? Vai onko heidän arkielämänsä niin umpitylsää, että jotain pitää tapahtua - vaikka kuolemaa uhmaten. Vai onko kyse sittenkin siitä, että he ovat kokeneet jo kaiken - pitkästyneet. He ovat saaneet kenties kaikkea yltäkyllin - rahaa, mainetta, menestystä, viinaa, huumeita seksiä ja ihan kaikkea. Siispä heidän on turvauduttava äärimmäisiin kokemuksiin tunteakseen elävänsä. Mutta entäpä tällaisen kuolemaa halveksuvan suorituksen jälkeen? Uusi vieläkin äärimmäisempi kokemus.



Onko tällaisten äärimmäisyyskokemusten keräilyssä sama tilanne kuin alkoholin juomisessa: alussa pienikin määrä saa aikaan halutun euforian tuntee, mutta käyttökertojen lisääntyessä annostusta on suurennettava, jotta haluttu tulos saavutetaan. Eli ensin valloitetaan 4000 metrin huippu. Sitten viisitonninen, kuusitonninen, seitsemäntonninen ja lopuksi Mount Everest. Mutta entäpä sen jälkeen? Jos on käynyt niin onnekkaasti, että on onnistunut jäämään henkiin näiden kokemusten jälkeen. Mitä sitten tehdään kun korkeampaa huippua ei enää ole? Sitten kohtuullistetaan - Downshiftataan.



Vähemmän ja hitaammin



Jos äärimmäisten kokemusten keräily on janan toisessa päässä, niin toisessa päässä on kohtuullistaminen. Arvioidaan, mikä ja mitkä asiat elämässä ovat sellaisia, joista voi luopua kokonaan tai joita voi tehdä vähemmän ja vaatimattomammin. Merkillepantavaa kuitenkin on, että kohtuullistaakseen elämäänsä ihmisen on oltava tilanteessa, jossa hänellä on oltava esimerkiksi rahaa ja työtä varsin runsaasti. Ihminen joka kituuttaa työttömänä toimentulon rajamailla ei mitenkään voi ryhtyä tällaiseen toimeen. Jos työtä yksinkertaisesti ei ole, niin mitenpä sen tekemisen määrää kohtuullistat. Tai jos rahaa on sen verran, että juuri ja juuri pysyy hengissä, niin vaikea siitäkin on kohtuullistaa.



Mutta jos tilanne on sellainen, että ihmisellä on mahdollisuus ja kiinnostus kohtuullistamiseen, niin kuinka se tehdään? Miten kohtuullistetaan? Sen mitä olen kohtuullistamisesta lehdistä lukenut, radiosta kuullut ja televisiosta nähnyt, niin kovin romanttisen kuvan nämä ns. kohtuullistajat eli hienosti sanoen downshiftaajat elämästään antavat.



Työtä tehdään vain sen verran, että elämisen aiheuttamat kulut katetaan ja ylimääräistä mammonaa ei haalita. Muutetaan kaupungista maaseudun rauhaan. Luovutaan toisesta autosta, kesämökistä ja lomaosakkeesta. Lopetetaan tarpeeton kaupoissa ravaaminen ja erilaisten tavaroiden joutava ostelu. Keskitytään perheeseen ja parisuhteeseen. Kaikki nämä ovat erittäin kannatettavia tapoja toimia. Mutta miten se käytännössä sitten onnistuu? Jos ihminen on omistanut elämänsä työnteolle, mammonan kahmimiselle ja jatkuvalle menemiselle ja tulemiselle, niin kuinka hän luulee kykenevänsä lopettamaan moisen hullunmyllyn sormiaan napsauttamalla ja hyppäävänsä pois huimaa vauhtia kiitävästä junasta?



Luulen, että monelle kohtuullistajalle käy köpelösti? Söpö ja ihana maalaiselämä saattaa muuttuakin vaivalloiseksi ähräämiseski. Missä ovat kaupungin palvelut, ystävät ja lasten harrastusmahdollisuudet. Joutuu kenties tutustumaan uudelleen tai ensimmäisen kerran puolisoonsa, joka on aiemman kiireen ja melskeen keskellä jäänyt etäiseksi ja pinnalliseksi tuttavuudeksi. Lapsetkin saattavat tuntua uusilta tuttavuuksilta. Miten polla kestää?



Tavallinen elämä



Entäpä jos näiden trendikkäiden elintapojen rinnalle ottaisikin vanhan kunnon tavallisen elämän? Siis, eläisi ihan vaan tavallisesti. Löytäisi elämänilot tavallisista yksinkertaisista asioista. Mitä ne sitten kenellekin ovat vaihtelevat luonnollisesti ihmisten mukaan. Jos onnistunut normaali elämä pitäisi tiivistää pariin sanaa, siteerattakoon arkkiatri Arvo Ylppöä " kaikkea sopivasti."







Harri Nousiainen
toimittaja
YLE Kainuu

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä