Turku |

Äärioikeistolaiset aiheuttivat järjestyshäiriöitä Turussa

Kahdenkymmenen äärioikeistolaisen ns. skinheadin ryhmä aiheutti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä järjestyshäiriöitä Turussa. Poliisi seurasi ryhmän liikkeitä ja otti lopulta kiinni kymmenen ryhmän jäsentä.

Ryhmän jäsenet mm. menivät etniseen ravintolaan huutelemaan äärioikeistolaisia iskulauseita. Myös muita järjestyshäiriöitä sekä pahoinpitelyjä tapahtui.

Rikosilmoituksia pahoinpitelytapauksista kirjattiin muutama. Pahoinpitelyt eivät olleet vakavia.

Lisäksi poliisi takavarikoi luvattoman kaasusumuttimen sekä teleskooppipatukan. Skinheadit olivat kaikki noin 20-vuotiaita Turun seudulta kotoisin olevia miehiä.

Lähteet:
YLE Turku

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Juuri nyt

Kotimaa

Hyvinkään asemies ampui katolta - yksi kuoli, 8 loukkaantui

Hyvinkäällä sattui yöllä ampumistapaus, jossa kuoli yksi ihminen ja haavoittui yhdeksän. Poliisi eristi alueen tutkintaa varten.

Hyvinkäällä on ammuskeltu perjantain ja lauantain vastaisena yönä. Ammuskelussa on kuollut yksi ja loukkaantunut kahdeksan henkilöä. Loukkaantuneista kahden tila on kriittinen, kertoo Keski-Uudenmaan poliisi.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

  • Ylimääräinen uutislähetys klo 7.30, TV1. Radiouutiset puolen tunnin välein.

  • Olitko paikalla Hyvinkäällä ampumistapauksen sattuessa? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää numeroon 16149 tai sähköpostilla osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä