Äärisää riepottelee Puolaa
Yli 33 asteen helleaallot ovat tuoneet mukanaan rajuja ukkosmyrskyjä ja raekuuroja, joissa tuhoa ovat aiheuttaneet jopa kanamunan kokoiset rakeet.
Keskiviikkona sään hampaissa olivat maan itä- ja eteläosat, torstaina puolestaan maan keskiosassa sijaitsevan Mazuryn alue.
Suuret rakeet ovat hajottaneet ikkunoita, kattoja ja autoja sekä katkoneet sähköjä. Myrskyt ja niiden tuomat sateet ovat puolestaan tuhonneet viljasatoja ja aiheuttaneet paikallisia tulvia.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Lehti: Syyrian öljylähteet islamistien hallussa
Jos EU vapauttaa Syyrian kauppasaartoa, seurauksena voi olla, että länsi tukee maltillisten voimien sijaan ääri-islamilaisen järjestön toimintaa, kertoo The Guardian.
Algerian presidentti koomassa? - lehtiä sensuroidaan
Algerian presidentti saattaa olla Ranskassa tai Sveitsissä tai tulossa kotiin tiedottomassa tilassa, kukaan ei tiedä. Viranomaiset sensuroivat lehdet, joissa asiaa pohditaan.
Kaksi suomalaista merihädässä Atlantilla
Rajavartiolaitoksen mukaan kaksi Kuubasta Bermudaan matkalla ollutta suomalaismiestä on joutunut merihätään. Yhdysvaltain viranomaiset ovat saaneet yhteyden Atlantilla ajelehtiviin.
Kurier: Ei sittenkään mitään lunnaita siepatuista
Itävaltalaislehden mukaan Jemenin armeija pakotti sieppaajat vieraalle heimoalueelle, eikä heille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin vapauttaa ulkomaalaiset oman henkensä uhalla. Suomen ulkoministeriö ei edelleenkään kommentoi vapautusoperaation yksityiskohtia.
Hizbollah hyökkää armeijan rinnalla Syyriassa
Syyrian hallituksen joukot ovat saaneet uutta puhtia maan sisällissodassa Libanonin Hizbollah-taistelijoilta.
Eurokriisi - syy surkeaan viisumenestykseen?
Saksa sai vain 18 pistettä, Suomi 8. Saksassa yllättävän huono sijoitus on pantu suoraan liittokansleri Angela Merkelin syyksi.
Ruotsin hovi osallistui prinsessa Madeleinen ja Chris O'Neillin kuulutuksiin - video
Prinsessa Madeleinen häävalmistelut jatkuivat kuulutusjuhlalla.
Keskustele: Onko superälykkyyteen syytä pyrkiä?
Kiinalaiset etsivät geeneistä yhtä poikkeuksellisten älynlahjojen aiheuttajaa. Millainen olisi superälykkäiden kansakunta?
Myrskybongarit ikuistivat kolme tornadoa - video
Yhdysvaltain Kansasissa texasilaiset myrskybongarit ovat onnistuneet taltioimaan kolme erillistä tornadon suppilopilveä.
Köyhä naapurusto Tunisissa muuttui taistelutantereeksi
Poliisi on yrittänyt hajottaa 500 ääri-islamistin kokoontumisen varoituslaukauksilla. Liikkeen puhetorvi Saifeddine Rais on otettu kiinni.
