ACTA-protestit levittäytyvät myös Suomeen
Tiukennettua tekijänoikeussuojaa vastustavat mielenilmaukset leviävät myös Helsinkiin. Lauantaina niin sanottua ACTA-sopimusta vastustetaan maailmanlaajuisesti yli 200 mielenosoituksella. Helsingin tapahtuma järjestetään puoliltapäivin Asema-aukiolla.
Acta, eli Anti-Counterfeiting Trade Agreement on laadittu estämään tekijänoikeuksien ja teollisten oikeuksien loukkaamista. Käytännössä sopimus kuitenkin koskee myös internetissä jaettuja sisältöjä. Arvostelijoiden mukaan ACTA on laadittu salamyhkäisesti. Heidän mukaansa se rajoittaa ihmisten ilmaisunvapautta ja oikeutta saada tietoa. Sopimusta vastustavan verkkovetoomuksen on allekirjoittanut yli 2 miljoonaa ihmistä.
Lauantaina sopimusta vastustetaan toistaiseksi suurimmalla toimintapäivällä maailmanlaajuisesti. Facebookissa Helsingin tapahtumaan on ilmoittautunut toistaiseksi noin 500 ihmistä. Protesti striimataan suorana nettiin.
Suomi allekirjoitti ACTA-sopimuksen 22 muun EU-maan joukossa tammikuun lopussa. Sopimus vaatii kuitenkin vielä kansallisten parlamenttien hyväksynnän.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Halpabussiyhtiö kokee tulevansa sorretuksi
Halpavuorot Helsingin ja Tampereen välillä aloittava Onnibus väittää Matkahuollon vaikeuttavan yhtiön toimintaa. Linjan vuorot lähtevät Helsingistä Postitalon pysäkiltä, sillä Kampin terminaalissa vuoron aikataulut yritettäisiin Onnibusin mukaan piilottaa matkustajilta.
Jytärit, Lehmät ja Möhköt juhlivat Japsistarojen synttäreitä
Veteraanimoottoripyöräklubin alakerho Japsistarat juhlii tänään keskiviikkona 20-vuotista taivaltaan. Kekkereiden kunniaksi 70-luvun alun japanilaiset moottoripyöräklassikot kokoontuvat Haltialan tilalle. Rakkaille koneille on annettu monia lempinimiä, mutta kaikkein parasta on pärinä ja pauke.
Onnibus käynnistää Tampere–Helsinki-halpabussiliikenteen
Viimeinen este toiminnalle poistui tiistaina, kun Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta hylkäsi Linja-autoliiton ja Matkahuollon tekemän kunnallisvalituksen Postitalon pysäkin käyttämisestä kaukoliikenteeseen.
Ruotsi töhritty piiloon Pasilan katukylteistä
Parikymmentä katukylttiä, opasteviittaa ja liikennemerkkiä on joutunut ilkivallan kohteeksi Länsi-Pasilassa. Kylteistä on sotkettu yli ruotsinkieliset nimet.
Pääradan junat myöhästelevät vielä tänään
Riihimäelle päin kulkevat junat ovat tänään myöhässä 5-10 minuuttia, kerrotaan VR:n kuljetustenhallintakeskuksesta. Onnettomuuspaikalla Riihimäen asemalla korjataan vaurioituneita vaihteita.
OAJ huolissaan Vantaan koulusäästöistä
Vantaalaiskoululaiset ovat vaarassa pudota naapurikuntien oppilaita huonompaan asemaan, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Vantaa on kaavaillut karsivansa opetuksesta jopa 3 miljoonaa euroa vuodessa säästöohjelmansa aikana.
Pernilla: Näin yleisössä vain äitini
Pernilla on tyytyväinen esitykseensä putoamisesta huolimatta. Hän kuvailee esiintymistä euroviisuissa mahtavaksi once in a lifetime -kokemukseksi.
Helsinki menettää miljoonia muihin satamiin
Helsinki menettää rahaa tuovia matkustajia korkeiden väylämaksujen ja lentoyhteyksien vuoksi.
Puolet Etelä-Savon kunnista valmiita kuntajakoselvitykseen
Puolet Etelä-Savon kunnista on valmiita kuntajakoselvitykseen. Kunnallishallinnon rakennetyöryhmä selvityksessä kuntajakoselvitykseen eivät olleet valmiita Pertunmaa, Hirvensalmi, Kangasniemi, Rantasalmi, Pieksämäki, Juva, Sulkava ja Mäntyharju.
YM: Ara-asuntojen vuokrantasaus epäreilua
Ympäristöministeriön työryhmä aikoo selvittää tuetun vuokra-asumisen ongelmia.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.