Agatha Christien mysteeri saapuu Tornioon
Tornion Työväen näyttämöllä koetaan perjantaina varsinainen rikosnäytelmä, kun ensi-iltaan saapuu Agatha Christien käsikirjoittama ja Seppo Loposen suomentama Hiirenloukku. Tornion Järjestötalolla esitettävän näytelmän ohjaa Anne Järvinen.
Alkuperäiseltä nimeltään The Mousetrap, eli hiirenloukku, on yksi Agatha Christien tunnetuimmista näytelmistä. Sitä on esitetty Lontoon Ambassadors' Theatressa vuodesta 1952 lähtien. Kyseessä on perinteinen murhamysteeri.
- Minä täytän tänä vuonna 60 -vuotta samoin kuin tämä näytelmäkin. Tasan 40 vuotta sitten näin tämän näytelmän Lontoossa. En ymmärtänyt siitä silloin kielellisesti mitään, mutta olen aina halunnut tehdä sen itse. Nyt tämä haave vihdoin toteutuu, Järvinen kertoo.
Näytelmä pystyyn opiskelijavoimin
Suurin haaste Anne Järvisen mukaan oli saada koko työryhmä mukaan kaikkien kiireiden ja aikataulujen sovittamisen myötä. Näytelmä on hyvin pitkälti opiskelijoiden aikaansaama.
- Lappian puolelta meillä on koko valo- ja äänitekniikka tänne hoidettuna. Ja Tornion humanistisesta ammattikorkeakoulusta saamme aina harjoittelijoita. Eli mikäli näitä kouluja aiotaan lakkauttaa, niin se koskettaa koko alueen toimintaa, ei pelkästään kouluja, Järvinen huomauttaa.
Yhtenä näytelmän päätähdistä on Tornion Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelija Kati Jänkälä, joka toimii näytelmässä Mollie Ralston -nimisen henkilön näyttelijänä, sekä myös näytelmän markkinoijana ja mainostajana.
- Olen ollut näissä näytelmissä nyt pari vuotta mukana. Ensin oli Iso paha susi vuonna 2009, ja viime vuonna Keisarin uusissa vaatteissa. Nyt tämä tiedottajan rooli on tuonut mukanaan paljon uusia haasteita ja kokemuksia, Jänkälä toteaa.
Myös viittomakielinen versio nähtävillä
Maaliskuun 3. ja 4. päivä näytelmästä esitetään myös versio, jossa on mukana viittomakieliset tulkit. Anne Järvisen mukaan tämä on täysin uusi aluevaltaus, joka toivottavasti saa suosion myötä jatkoa tulevaisuudessakin.
- Nyt toivoisin, että kaikki te kuulevat, joilla on kuulovammaisia ystäviä, levittäisitte tätä sanaa. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus päästä seuraamaan tätä näytelmää. Tästä voimme taas kiittää viittomakielisiä opiskelijoitamme, Järvinen kertoo.
Liput näytelmään ovat parhaillaan myynnissä, ja niitä voi kysellä esimerkiksi Facebook-sivuilta löytyvien yhteystietojen kautta. Ensi-ilta on perjantaina 10.2.2012 Järjestötalolla kello 19.
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Kovia kokeneet siilit kotiin
Kemin Paavonkarissa sijaitsevan omakotin pihalta syksyllä löydetyt huonokuntoiset siilit pääsivät takaisin luontoon. Itä-Lapin eläinsuojeluvalvoja Marjukka Parviainen hoiti siilinpoikasia talven yli ja palautti ne kotiseudulleen keskiviikkona.
Kemi puhtaaksi melkein päivässä
Kemin kaupungin teknisten palveluiden työntekijät ja eteläisten kaupunginosien asukkaat tempaisivat keskiviikkona iltapäivällä maisemien siivouksen merkeissä.
Tornioon uusi sammutusauto
Tornion pelastuslaitokselle ollaan hankkimassa uutta sammutusautoa. Keskiviikkona kokoontuvan Lapin pelastuslautakunnan on tarkoitus hyväksyä sammutusauton alustan hankinnat niin Tornioon kuin Kolariinkin.
Kulttuuria juosten Torniossa
Torniossa on tutustuttu keskiviikkona juosten kaupungin julkisiin veistoksiin, muistomerkkeihin ja muihin keskeisiin nähtävyyksiin.
Turverekka suistui ojaan
Täydessä turvelastissa ollut rekka suistui keskiviikkona aamupäivällä ojaan Kemi-Tornion moottoritiellä. Onnettomuuspaikka sijaitsee Kemin eteläpuolella.
Meri-Lapin uudet ylioppilaat
Kevään 2012 ylioppilaiden nimet julkaistaan tänään. Yle Perämeri julkaisee tällä sivulla kaikkien seutukunnan kuuden lukion ylioppilaiden nimet.
Kemi päästää yhä jätevettä mereen
Käsittelemättömän jäteveden ohijuoksuttaminen Perämereen on lopetettu, mutta normaalia kevyemmin käsiteltyä jätevettä päätyy yhä mereen Kemissä.
Uusi laki selkeyttää kalastuksen valvontaa
Kalastajien on merkittävä pyydykset aiempaa näkyvämmin ja palautettava alamittaiset kalat vesistöön.
Päiväkeskustoiminta laajenee Torniossa
Päihdepuolen päiväkeskustoiminta muuttuu viisipäiväiseksi remontin myötä
Valiokunta vaatii yhteistä lohistrategiaa
Tavoitteena on muuttaa kansallista lohipolitiikkaa ja elvyttää Itämeren luonnonlohikannat.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.