Helsinki

Aggressiiviset rottweilerit kuohuttavat Herttoniemessä

Koiranulkoiluttajat pelkäävät lemmikkiensä turvallisuuden puolesta Herttoniemessä. Alueella häiriköi kaksi rottweileria, jotka käyttäytyvät aggressiivisesti muita koiria ja niiden ulkoiluttajia kohtaan.

Viime viikolla rottweiler raateli kuoliaaksi pienikokoisen pomeranianrotuisen koiran Herttoniemen koirapuistossa.

Häirikkökoirista on tehty kymmenkunta rikosilmoitusta, mutta ongelma jatkuu entisellään omistajille jaetuista sakoista huolimatta.

Kennelliiton koira-asiantuntija Kaija Unholan mukaan Herttoniemessä häiriköivät koirat täytyisi ottaa huostaan.

- Koira ei yksinään häiriköi, eivät ne itsestään kuljeskele. Koira on omistajan vastuulla aina. Jos omistaja ei ymmärrä saada koiraa aisoihin, niin silloin viranomaisten täytyisi puuttua siihen ja ottaa koira huostaan, Unhola sanoo.

Herttoniemessä koiraansa ulkoiluttava Taina kertoo, että tilanne on pelottava.

- Olen kuullut, että omistaja usuttaa rottweilerin muiden koirien kimppuun ja myös ihmisten. Muutaman kerran ihmiset ovat joutuneet livistämään kaupan puolelle turvaan.

Taina kertoo, että alueella liikkuessa joutuu koko ajan katselemaan näkyykö koiria ulkoiluttavia parivaljakkoa.

- Siinä on isä ja poika. Heillä on neljä rottweileria, mutta niistä kaksi on vain aggressiivisia.

Kaija Unholan mukaan toiminta on täysin vastoin Kennelliiton linjaa.

- Se ei ole vastuullista koiran omistamista, ja se on silloin poliisiasia.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä