Satakunta |

Ahlaisten adressi terveyspalveluista kerää tukijoita

Porin Ahlaisissa kerätään nimiä palvelujen säilyttämisen puolesta. Ahlaislaiset vetoavat 70-luvulla tehtyyn liitossopimukseen, jonka mukaan Ahlaisten palvelut pitää säilyttää Pori-liitoksen jälkeen ennallaan.

Ahlaisten kylätie
Kuva: Tuuli Liekari / Yle

Ahlaisten terveyspalvelujen puolesta on kerätty netissä muutamassa päivässä jo lähes 500 nimeä.

Adressissa vaaditaan, että Porin perusturva jättää Ahlaisten palvelut ennalleen. Säästöjä hakeva perusturva on ilmoittanut sulkevansa Ahlaisten terveysaseman loppuvuodeksi. Ahlaisten vanhainkodin asukkaat puolestaan siirretään muihin vanhainkoteihin, koska rahaa ei löydy huonokuntoisen vanhainkodin korjaukseen.

Perusturvan säästötarve johtuu siitä, että se on tänäkin vuonna tekemässä yli 7 miljoonan euron alijäämän.

Ahlaisten palveluja puolustavaan nimilistaan on saatu paljon nettiallekirjoituksia myös muualta kuin Porista ja Satakunnasta.

Ahlaislaisten nettiadressi.

Tuoreimmat aiheesta: Satakunta

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä