AHT ja Satamaoperaattorit nokittelevat palkanmaksusta
Ahtaajien työnjohtajat syyttävät satamaoperaattoreita laittomasta palkanmaksun lopettamisesta. Työnantajapuolta edustava Satamaoperaattorit ry taas sanoo noudattavansa työsopimuslakia.
Työnjohtajia edustavan Ahtaus- ja Huolinta-alan Tekniset AHT ry:n mukaan Kotkan, Hangon ja Loviisan satamat keskeyttivät työnjohtajien palkanmaksun välittömästi lakon alettua viime torstaina.
AHT:n mielestä menettely on työsopimuslain vastainen, koska työnantajalla on vähintään seitsemän päivän palkanmaksuvelvollisuus satamien työnjohtajien töiden estyttyä lakon vuoksi.
AHT:n käsityksen mukaan palkanmaksu keskeytettiin laittomasti Satamaoperaattorit ry:n antaman ohjeistuksen seurauksena. AHT on ryhtynyt oikeustoimiin palkanmaksun laittomasti keskeyttäneitä yrityksiä vastaan.
Satamaoperaattorit: AHT kytki tavoitteensa ahtausalaan
Satamaoperaattorit muistuttaa, että työsopimuslain 2 luvun 12 §:n mukaan työntekijällä on oikeus saada palkkansa seitsemän päivän ajalta, jos työ keskeytyy seurauksena toisten työntekijöiden työtaistelutoimenpiteestä, jolla ei ole riippuvuussuhdetta hänen työehtoihinsa.
Työnantajapuolta edustava Satamaoperaattorit sanoo, että AHT:n edustajat ilmoittivat työehtosopimusneuvotteluissa helmikuussa vaativansa satamatyönjohtajille samanlaista muutosturvaa, joka sovitaan neuvoteltavana olevaan ahtaajien työehtosopimukseen.
Satamaoperaattorien mukaan AHT on näin kytkenyt työehtosopimustavoitteensa ahtausalan työehtosopimustavoitteisiin. Satamaoperaattorien mukaan työnantajien palkanmaksuvelvollisuus työnjohtajille päättyi siten työsopimuslain mukaan välittömästi heidän työnsä päätyttyä.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.