Pohjanmaa |

Ähtärin eläinpuistossa sensaatiomainen lisääntymisvuosi

Ähtärin Eläinpuiston eläinperhe on kasvanut tämän kevään ja kesän aikana karhunpennuilla, hirvenvasoilla, lumileopardin- ja ahmanpennuilla. Nyt perheenlisäystä ovat saaneet myös vesikko ja saukko.

Kaksi ahman poikasta katselee aitauksessaan kiviseinän edustalla.
Kuva: Pasi Takkunen / Yle

Kuluneen kesän aikana Eläinpuistoon on syntynyt  poikasia karhuille, hirville, lumileopardeille ja ahmoille. Nyt Ähtärin eläinpuistosta kerrotaan poikasia syntyneen myös vesikolle ja saukolle. Vuotta 2012 voidaan pitää Ähtärissä sensaatiomaisena lisääntymisvuotena. Erityisen ilahtuneita eläinpuistossa ollaan kolmen näätäeläinlajin lisääntymiseen.

Vesikon poikaset ovat ensimmäiset Suomen eläintarhoissa syntyneet vesikonpoikaset. Vesikkoa on ollut Ähtärissä vuodesta 1994 lähtien.Ensimmäisten vesikon poikasten syntyminen Ähtärin Eläinpuistossa on verrattavissa tärkeydeltään vähintäänkin metsäpeuran suojelutyöhön.

Peukut pystyssä saukolle

Saukoilla on ollut Ähtärissä aikaisemmin kaksi poikuetta koko tarhan 40-vuotisen historian aikana. Nämä pentueet eivät ole menestyneet kuin muutaman päivän ajan. Tällä kertaa saukonpoikasia syntyi kaksi kappaletta, joista toinen syntyi kuolleena. Toisen poikasista kerrotaan kuitenkin olevan pirteä ja emon huolehtivan siitä erittäin huolellisesti. Saukonpoikasen osalta Eläinpuistossa pidetään peukkuja ylhäällä ja toivotaan onnistumista, koska kriittisimmät ajat ovat sen osalta vielä edessäpäin.

Ahmojen talvella syntyneet kolme poikasta ovat jo varattu muualle Euroopan tarhoihin siitosyksilöiksi. Tällä tavalla pennut ovat osaltaan varmistamassa uhanalaisen lajin jatkuvuutta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä