Ahtisaari yhä esillä spekulaatioissa YK:n uudeksi Syyria-lähettilääksi
Presidentti Martti Ahtisaaren nimi on jälleen esillä YK:n uudeksi Syyria-lähettilääksi, kertovat uutistoimisto Reutersin lähteet.
YK:n ja Arabiliiton Syyria-lähettilään tehtävästä luopuneelle Kofi Annanille etsitään kulisseissa seuraajaa kiireellisellä aikataululla.
YK-lähteet ovat yksimielisiä siitä, että seuraajan on oltava yhtä arvovaltainen henkilö kuin Annan. Presidentti Martti Ahtisaaren nimi on ollut seuraajapohdinnoissa esillä, kertovat uutistoimisto Reutersin haastattelemat lähteet. Muita esillä olevia nimiä ovat muun muassa entinen EU:n ulkopoliittinen edustaja, espanjalainen Javier Solana ja Espanjan entinen ulkoministeri Miguel Angel Moratinos.
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on neuvotellut Arabiliiton pääsihteerin Nabil Elarabyn kanssa Kofi Annanin seuraajasta, jotta diplomaattinen kanava pysyisi avoinna. Monet Reutersin YK-lähteet arvioivat, että jonkinlainen ilmoitus asiasta voisi tulla jo perjantaina.
Syyrian ajauduttua täysimittaiseen siaällissotaan on osa Reutersin haastattelemista diplomaateista kuitenkin yhä epäileväisempiä siitä, voiko uusikaan lähettiläs saada tilanteessa mitään aikaan.
- Kuka ottaisi tehtävän. Jos Annan ei onnistunut, kuka muu voisi onnistua, sanoi eräs diplomaatti.
Kofi Annan totesi työnsä mahdottomaksi, koska YK:n turvallisuusneuvosto ei saa aikaiseksi vahvaa Syyria-päätöslauselmaa. Venäjä ja Kiina ovat veto-oikeudellaan kaataneet päätöslauselmaehdotukset. Umpikujaan ajautunut tilanne on johtanut pohdintoihin siitä, onko välittäjällä nykyisessä tilanteessa minkäänlaisia edellytyksiä toimia.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Maolaiskapinalliset iskivät verisesti Intiassa
Kapinalliset olivat tukkineet saattueen käyttämän tien kaadetuilla puilla. Ennen hyökkäystään he räjäyttivät maamiinan.
Mount Everestillä vietetään juhlavuotta
Kuuden vuosikymmenen aikana noin 3 000 ihmistä on saavuttanut maailman korkeimman vuoren huipun.
Italialainen ruokakulttuuri käy läpi vallankumousta - luomu ja alkuperä kiinnostavat
Italian huippukokit ja maan parhaat viinintuottajat vannovat nyt luomun nimeen. Toimittajamme selvitti Rooman ruoka- ja viinimessuilla Italian tuoreimpia trendejä.
Bostonissa juostiin terrori-iskun katkaiseman maratonin viimeinen maili
Osallistujat halusivat näyttää, että maraton voidaan viedä loppuun pommi-iskusta huolimatta.
Vatikaani korjasi paavin puheita: Ateistit joutuvat sittenkin kadotukseen
Paavi Franciscus sanoi messussa keskiviikkona, että Jeesus on pelastanut kaikki, jopa ateistit.
Afrikan Unioni juhlisti 50-vuotista taivaltaan
54 Afrikan valtion liitto jatkaa vuonna 1963 perustetun Afrikan yhtenäisyysjärjestön polkua mantereen vaikeuksien voittamiseksi.
Pariisissa pidätettiin kymmeniä ihmisiä homoliittoja vastustavan marssin edellä
Poliisi takavarikoi naamioita ja savupommeja. Mielenosoitukseen odotetaan sunnuntaina jopa 200 000 ihmistä. Brasiliassa homoliittoja vastustava marssi keräsi lauantaina 100 000 osanottajaa.
Norjan tuhotulvat katkovat maanteitä ja junaratoja - vesi jätti kiskot roikkumaan ilmaan
Pelkästään rautateille aiheutuneiden vaurioiden hintalapuksi arvioidaan alustavasti yli 13 miljoonaa euroa.
Yö on kulunut enimmäkseen rauhallisesti levottomuuksista kärsineissä Tukholman kaupunginosissa
Jo perjantain ja lauantain välinen yö oli kaupungissa aiempia öitä rauhallisempi lisääntyneen poliisimäärän ansiosta.
Lontoon sotilasmurhassa uusia pidätyksiä
Poliisi pidätti kolme 21 - 28 -vuotiasta miestä lauantaina Lontoossa. Aiemmin poliisi on pidättänyt neljä muuta epäiltyä veriteon vuoksi.
