Ahvenisen kuolonkolarin rekkakuski tuomittiin sakkoihin
Rekkakuski tuomittiin sakkoihin Joensuun Ahvenisella toissa elokuussa tapahtuneesta kuolonkolarista. Tuomio tuli kuudesta kuolemantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Rekka-auton kuljettaja on tuomittu sakkoihin kuuden ihmisen hengen vaatineessa kolarissa Joensuun Ahvenisella. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi 36-vuotiaan mikkeliläismiehen kuudesta kuolemantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Käräjäoikeuden langettama sakko on 2000 euroa.
Oikeuskäsittely meni uusiksi viime keväänä, kun syyttäjän päätodistajan lausunto muuttui ratkaisevasti.
Kuuden nuoren kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui elokuussa 2010. Kaikki onnettomuudessa menehtyneet nuoret olivat henkilöautossa, joka tuli Romppalan risteyksessä etuajo-oikeutetulle tielle ja jäi Lieksan suunnasta tulleen puutavararekan alle.
Aiemmassa nettiversiossamme oli virheellisesti mainittu, että rekka-auton kuljettaja olisi tuomittu sakkoihin pelkästään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Purjevene ajalta jolloin oli vielä yksilöllisyyttä
Joensuulainen Petri Laitinen tottui jo vauvana vesilläoloon ukin paatissa. Laitisen nykyinen vene kunnioittaa vanhoja perinteitä, sillä se on tehty vanhojen piirrustusten mukaan.
Järvipelastajat etsivät vaikka koiran kanssa
Joensuun järvipelastajien kesä on jo täydessä vauhdissa. Uusi, laajempi toiminta-alue tarkoittaa sitä, että pelastajat saavat opetella uusia vesiä. Perinteiseen tapaan ensimmäiset pelastustehtävät on jo tehty, apua tarvitaan heti jäiden lähdettyä. Kadonneita etsitään vesiltä vaikka koiran kanssa.
Metsäkonekuljetuksessa kova ylikuorma - poliisi puuttui
Keskikarjalainen yrittäjä kuljetti kuorma-autollaan metsäkonetta Joensuussa. Poliisin tekemässä punnituksessa paljastui vaarallisen suuri ylikuorma.
Kiukkuiset metsot ja äreät kottaraiset lintujen kauhugalleriassa
Otavalta on ilmestynyt suomeksi kuvakirja, joka on kovakantinen versio Alfred Hitchkockin vuoden 1963 kauhuelokuvasta "Linnut". Alkuteos on Mel Whiten kirjoittama ja National Geographicin julkaisema. Angry Birds: Ärhäkät linnut -kirjan värikäs siivekkäiden kauhugalleria on osa suomalaisen Rovion maailmanvalloitusta.
Mari Laukkanen harjoittelee kohti olympialaisia
Enon Kisapoikia edustava ampumahiihtäjä Mari Laukkanen harjoittelee jo tiukasti uutta kautta varten. Viime kaudella parhaimmillaan ampumahiihdon maailmancupissa 10. sijalle hiihtänyt Laukkanen valmistautuu olympiavuoteen pääosin tutuin menetelmin. Korkealla sijaitseva Sotshi vaatii korkeanpaikan leirien tarkaa suunnittelua.
Vanhalle kaivokselle saatiin ravintolayrittäjä - elämyspuisto vielä ilman
Outokumpulaisen matkailualueen tyhjilleen jääneet neljä ravintolaa ovat saaneet yrittäjän. Sen sijaan koko perheen elämyspuistolle ei ole vielä löytynyt vetäjää.
Kala kuuluu ruokapöytään Pielisen rannalla
Me suomalaiset herkuttelemme lohella ja muikuilla, ranskalaisten herkkua puolestaan on paistettu hauki. Tähän johtopäätökseen ovat tulleet Vuonislahden Herranniemen keittiössä hääräävät naiset. Naisilla on kalaruokien suhteen yksi muistisääntö, kala ei odota pöydässä ruokailijoita vaan ruokailijat odottavat kalaa.
Oma koti kullan kallis on kauhein paikka Pohjois-Karjalassa?
Ylen poliisilta pyytämän selvityksen mukaan Pohjois-Karjalan poliisilaitosta työllistävät kaikkien eniten kotihälytykset. Maakunnan poliisilta kului kotihälytysten hoitoon viime vuonna työtunnit yhteenlaskettuna kaikkiaan 91 vuorokautta. Listalla toisena ovat häiriökäyttäytyminen ja ilkivalta.
Väärennetty Mersu narahti itärajalla - venäläismies epäiltynä
Epäilty väärennysrikos on paljastunut Niiralan rajatarkastusasemalla Tohmajärvellä. Henkilöauton valmistenumero, tyyppikilpi ja rekisterikilvet oli vaihdettu.
Deeren työntekijät jäivät taas kotiin - henkilöstöpolitiikka riepoo
Metsäkonetehdas John Deeren Joensuun tehtaan työntekijät eivät ole saapuneet perjantaina työpaikalle. Pääluottamusmies kritisoi yhtiön henkilöstöpolitiikkaa.
