Aika on loppumassa diplomatialta Iranin suhteen
Iranin mahdollisen ydinasehankkeen edistyminen huolestuttaa kansainvälistä yhteisöä entistä enemmän. Syynä on kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n raportin paljastukset, jotka viittaavat siihen, että Iran on tehnyt ydinaseen suunnitteluun ja valmistamiseen liittyviä tutkimuksia ja kokeita. Israel seuraa tarkasti Iranin jokaista siirtoa ja varautuu estämään Iranin hankkeet vaikka asevoimin.
Israelilainen tutkija Ariel Levite muistuttaa, että keskustelu Israelissa Iranin ydinaseesta on ollut käynnissä jo pitkään. Keskustelu on nyt saanut uutta sytykettä, koska hyökkäyksestä sen tuhoamiseksi on tullut entistä uskottavampi vaihtoehto.
- Viime kuukausina on vahvistunut tunne, että Iran edistyy nopeammin kuin sen vastainen kansainvälinen painostus ja että "totuuden hetki" lähenee. Kun se hetki koittaa, Israelin on joko sopeuduttava siihen, että Iranilla on ydinase tai toimittava yksipuolisesti, Levite sanoo YLE Uutisten haastattelussa.
Ariel Levite työskentelee Yhdysvalloissa Carnegie -tutkimuslaitoksen ydinpolitiikan tutkimusryhmässä. Aiemmin Levite toimi keskeisissä tehtävissä Israelin ydinenergiakomissiossa ja puolustusministeriössä.
Pakotteiden ja diplomatian voima
Israelin julkisessa keskustelussa analyytikot ja sotilasasiantuntijat ovat puhuneet jopa Israelin ennaltaehkäisevän iskun aikataulusta. Joidenkin arvioiden mukaan Iranin ydinasehanke olisi pysäytettävä kesään mennessä.
Tohtori Ariel Leviten mukaan puheenvuorojen taustalla on pelko, että Yhdysvaltain ja EU:n taloudelliset pakotteet Irania vastaan eivät riitä ja diplomaattiset ponnistelut valuvat hiekkaan. Yhdysvallat yhdessä muiden maiden kanssa koettaa nyt painostaa Israelin hallitusta odottamaan pakotteiden vaikutuksia ja antamaan neuvotteluille lisäaikaa.
- Emme tiedä, miten tehokkaita pakotteet ovat. Uusimmat ja vahvemmat pakotteet eivät ehdi purra koko voimallaan muutamassa kuukaudessa. Tiedämme kyllä, että pakotteet hermostuttavat Iranin johtajia, mutta heidän on vaikea tehdä kovia päätöksiä, Levite arvioi.
Israelilaistutkija ei täysin hylkää ajatusta neuvotteluratkaisusta. Sen edellytys kuitenkin on, että Iranin painostusta on lisättävä moninkertaiseksi nykyisestä. - Iranin on tehtävä myönnytyksiä, lisättävä avoimuuttaan ja lopetettava epäilyttävät toimensa saadakseen maailman ja erityisesti Israelin vakuuttumaan siitä, ettei se tavoittele ydinasetta, Levite sanoo.
Iranin salatut tutkimukset
Iran on kaiken aikaa kiistänyt tavoittelevansa ydinasetta. Se on vakuuttanut, että sen ydinohjelma on tarkoitettu pelkästään siviilikäyttöön, energian tuotantoon. Iran on kuitenkin salannut ja piilotellut IAEA:n vaatimia tietoja toimistaan, joiden järjestö epäilee olevan osa ydinohjelman sotilaallista ulottuvuutta. Marraskuussa IAEA paljasti 12 Iranin tutkimuskohdetta, joilla on kiistatta merkitystä vain ydinaseen rakentamisessa.
Iran on viiden viime vuoden aikana rikastanut uraania ja sillä on nyt varastossa noin 5.000 kiloa matalarikasteista, 3,5 -prosenttista uraania, ydinvoimalan polttoaineeksi. Mutta Iran on jatkorikastuksella hankkinut myös kymmeniä kiloja 20-prosenttista uraania. Sitä ei tarvita sähkön tuottamiseen, mutta sen rikastaminen edelleen asekelpoiseksi käy hyvin nopeasti.
- Israel haluaa pohjimmiltaan viestittää maailmalle, että on kiire, koska samalla kun Iran kiihdyttää uraanin rikastusta, se siirtää nopeaan tahtiin rikastuslaitoksiaan syvälle maan alle. Siksi viimeisen keinon käyttömahdollisuus on pian ohi, arvioi Ariel Levite.
Isrealin sotilaiden "jääräpäinen päähänpinttymä"
Ariel Levite ei halua arvioida yksityiskohtaisesti Israelin kykyä tuhota tarvittaessa Iranin ydinasehanke sotilaallisella iskulla.
- Tätä aihetta ei voi arvioida tosissaan julkisesti kukaan, vaikka käytettävissä olisivat kaikki asiaa koskevat tiedot. Ei niitä ole minullakaan, sanoo Levite. Hän suostuu kuitenkin sanomaan asiasta jotain.
- Tämä on ollut useita vuosia jääräpäinen päähänpinttymä Israelin sotilasyhteisössä. Oletettavasti sotilaat ovat käyttäneet kaiken insinööritaitonsa, luovuutensa ja voimavaransa tehdäkseen tämän keinon toteuttamiskelpoiseksi. Hyökkäystä ei ole toteutettu, koska Israel on toivonut, että diplomaattinen painostus tuo tuloksia. Nyt tältä lähestymistavalta ja neuvotteluvaihtoehdolta on aika loppumassa, kiteyttää Levite.
Israelilaistutkija ennustaa monia maailmanlaajuisia ja alueellisia seurauksia, jos Israel iskee Iraniin. Ne eivät kuitenkaan ole katastrofaalisia, uskoo Levite.
- Todellinen huoli on, että hyökkäys olisi lyhyellä aikavälillä menestys eli Iranin ydinohjelma viivästyisi. Samalla se kuitenkin vahvistaisi Iranin päättäväisyyttä hankkia käsiinsä nopeasti ydinase. Tässä tapauksessa pikavoitto kääntyisi pitemmän päälle tappioksi, päättelee Ariel Levite.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
16 loukkaantunut vakavasti rakennuspalossa Pariisissa
Paloa on ollut sammuttamassa yli 230 palomiestä.
Egyptin vallankumoukselliset sulattelevat ykköskierroksen tuloksia
Egyptiläiset toipuvat presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen yllättävistä tuloksista. Muslimiveljeskunnan ehdokas menee jatkoon, mutta tulos osoittaa islamistien suosion laskua. Vallankumouksellisten ja vanhan vallan ehdokkaiden suuri suosio ällistyttää egyptiläisiä.
Marokkolaiset protestoivat hallitusta vastaan Casablancassa
Kyseessä on suurin oppositiomielenosoitus kuukausiin. Mielenosoituksen taustalla ovat ammattiliitot, jotka haluavat sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
Moskovassa pidätettiin homoaktivisteja
Aktivistit vaativat lupaa järjestää Gay Pride -kulkue Moskovassa.
Kiinassa arvostellaan puoluevirkailijoiden väärinkäytöksiä yhä herkemmin
Alaikäisten raiskauksista epäilty entinen puoluejohtaja nostatti arvosteluryöpyn internetissä.
Syyrian hallinto kiistää olevansa Houlan joukkosurman takana
Oppositio ja hallitus kiistelevät Houlassa paljastuneen joukkosurman tekijöistä. Hallitus sanoo aloittavansa tutkimukset tapahtumista.
Euroviisuvoitosta syntyi areenaongelma Ruotsissa
Tukholmassa pelataan samaan aikaan MM-jääkiekkoa. Myös Euroviisujen kalleus mietityttää Ruotsissa.
Pohjois-Koreassa ei ole satanut kuukauteen - sato uhattuna
Pohjois-Korean uutistoimiston mukaan kuivuus on pahin 50 vuoteen ja johtuu kuivista ja lämpimistä ilmavirtauksista.
Naton ilmaiskusta siviiliuhreja Afganistanissa
Naton ilmaiskun kerrotaan surmanneen kahdeksan hengen perheen Afganistanissa. Myös viisi Nato-sotilasta on saanut surmansa erillisissä iskuissa viikonlopun aikana.
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.