Aikaistettu hirvenpyynti toimii
Tähän mennessä saadut tulokset Ylä-Lapissa toteutetusta aikaistetusta hirvenpyynnistä ovat hyvät. RKTL:n tutkijan Tuire Nygrenin mukaan Ylä-Lapin hirvenpyytäjät ovat täyttäneet kokeilupyynnille asetetut tavoitteet jopa odotettua paremmin eikä mitään esteitä aikaistetun pyynnin jatkamiselle ole ilmennyt. Lähes kaikista kaadetuista hirvistä on toimitettu vaaditut näytteet ja kyselylomakkeet Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitokselle.
Vuonna 2010 aikaistetun pyyntikokeilun aloittamisen yhteydessä muutettiin metsästysasetusta siten, kaadetuista hirvistä velvoitettiin lähettämään päästä irrotettu näyte kaatotietoineen Riista- ja kalantutkimuslaitokselle.
Aikaistettu hirvenpyyntikokeilu aloitettiin Muonion, Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa syyskuussa 2010. Sallitut pyyntiajat aikaistetun pyynnin kunnissa on 1.9-20.9 ja 11.10-30.11. Pyynnin aikana oleva kiimatauko on 21.9-10.10.
RKTL:n on julkaissut elokuussa Ylä-Lapin aikaistetusta pyynnin tuloksista väliraportin kahden vuoden tutkimusten perusteella.
RKTL:n tutkijan Tuire Nygrenin mukaan tavoitteet ovat täyttyneet jopa paremmin kuin asetusta lukiessa olisi voinut olettaa.
- Pyytäjät ovat kysymyksiin vastailleet erittäin huolellisesti ja leukanäyte on saatu lähes kaikista kaadetuista hirvistä. Lisäksi esimerkiksi viime vuonna saatiin myös 70 naaraan sukupuolielinnäytteet.
DNA-näytteitä on kerätty kahden syksyn aikana yli 900 hirvestä.
Jatkamiselle ei esteitä
RKTL:n tutkijan Tuire Nygrenin mukaan kahden pyyntisyksyn aikana saatujen näytteiden ja raporttien perusteella täysin aukotonta selvitystä on vaikea antaa, koska ei tiedetä tarkkaan mikä oli kannan pääluku aloittaessa ja mikä se on kun tutkimus lopetetaan.
- Mutta kyllä tästä aikaistetusta pyynnistä sellainen kokemus on, että alkuperäinen pelko siitä, että kiimassa olevia isoja uroksia kaatuisi tässä alkujahdissa kohtuuttoman paljon, niin tämmöistä näyttöä ei ole saatu.
Suuriin uroshirviin kohdistuvasta liikapyynnistä voisi olla haittaa hirvikannan biologiselle tulevaisuudelle.
Nygrenin mukaan paikallisilla riistanhoitoyhdistyksillä on suosituksia, että säästettäisiin nämä parhaat urokset ja viime vuosi osoitti selvästi, että suosituksia myös noudatetaan.
- Eli mitään sellaista selvän kielteistä, mitä alunperin pelättiin, ei ole saatu. Eli tällä hetkellä se tulos aikaistetun pyynnin jatkamiseksi on hyvin myönteinen kuitenkin sillä edellytyksellä, että kiimatauko, jolloin kiima on huipussaan, pidetään ja sitten aikaisen metsästyksen aikana vältetään keinolla millä hyvänsä, että parhaita uroksia kaadetaan liian paljon.
Pyytäjillä hyvät kokemukset
Tutkimus on osoittanut, että aikaistetun pyynnin aloitusjaksolla saadut hirvet ovat selvästi painavampia kuin kiimatauon jälkeen saadut samanikäiset hirvet. Kiiman vuoksi hirvet laihtuvat jopa kymmeniä kiloja.
Hirvet ovat olleet hyväkuntoisia ja lihan laatu on ollut merkittävästi parempi kuin lokakuussa kiiman jälkeen kaadetut hirvet.
Utsjoen riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Esa Vuomajoki pitää syyskuun alussa alkavaa hirvenpyyntiä erinomaisena asiana.
- Täytyy kyllä sanoa, että en ole kyllä oikeastaan negatiivista palautetta saanut tästä aikaistetusta pyynnistä. Nyt me saadaan ennen kiimaa hyvää ja hyvälaatuista hirven lihaa. Kyllä me ollaan tykätty joten tämä pyynti tulisi jatkaa tällaisena.
Tämän syksyn aikaistetun pyyntijakson aikana Muoniossa ja Inarissa on saatu reilusti yli puolet syksyn koko kaatokiintiöstä ja Enontekiöllä lähes puolet.
Utsjoella on ilmoitettu kaatoja alle 30 joten toiminnaohjaaja Esa Vuomajoki arvelee, että jäädään jopa alle 40 prosenttiin lupamäärästä. Vuomajoen mukaan lopulliset kaatomäärät selviävät vasta ensi viikon aikana.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Valtuusto lakkautti Orajärven koulun
Sodankylän Orajärven koulun lakkauttaminen on varmistunut. Sodankylän kunnanvaltuusto päätti torstaina illalla, että koulu Orajärvellä loppuu elokuun alussa.
Luontokeskus Naavan suosio yllätti
Metsähallituksessa ollaan yllättyneitä Pelkosenniemen Pyhätunturilla olevan luontokeskus Naavan suuresta suosiosta. Naava on toiminut vasta vuoden, mutta taloon odotetaan jo sadattatuhannetta asiakasta. Suunnittelija Reeta Nyman sanoo, että kaikki ennakko-odotukset on jopa reippaasti ylitetty.
RoPS voitti – Inter pelasi jälleen vajaalla
RoPS otti kotikentällään arvokkaan 1-0 voiton Turun Interistä.
Ounasvaara on herkkä aihe Rovaniemellä
Ounasvaaran rakentaminen on herättänyt vuosien mittaan voimakkaita tunteita Rovaniemellä. Toisille se on melkein pyhä paikka, toisille mahdollisuus kehittää vapaa-ajan yritystoimintaa.
HS: OAJ tyrmää Pellon koulun kännykkäkiellon
Pellon koulun oppilailleen asettama kännykkäkielto on laiton, sanoo Opettajien ammattijärjestön OAJ:n kehittämispäällikkö Nina Lahtinen.
Ounasvaaralle laajempi kaava
Rovaniemen kolme suurinta puoluetta ajaa Ounasvaaralle laajan rakentamisen mahdollistavaa kaavavaihtoehtoa. Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajan Matti Torvisen mukaan kaava voidaan esitellä valtuustolle jo alkusyksystä.
Kiista Rovajärven YVA:sta hallinto-oikeuteen
Lapin luonnonsuojelupiiri vaatii Rovajärven ampuma-alueen ympäristövaikutusten arviointia (YVA). Luonnonsuojelupiiri on vienyt asian Rovaniemen hallinto-oikeuteen.
Maastopalot roihuavat Lapissa
Kuivan kevään myötä Lapissa on roihunnut poikkeuksellisen paljon maastopaloja. Tänä keväänä maastopaloja on ollut jo noin 20 kappaletta, kun koko viime vuonna niitä oli 50.
Armeija: Ei pakkosiirtoja Rovajärvellä
Puolustusvoimat kiistää, että se pakottaisi siviilit pois Rovajärven ampuma-alueelta Itä-Lapissa. Paikallisia maanomistajia edustava Pro Rovajärvi -liike on väittänyt julkisuudessa, että armeija tyhjentäisi ampuma-alueen siviileistä vuoteen 2016 mennessä.
Raattama-Hetta-välille tulossa nopea laajakaista
Teleoperaattori Sonera aikoo avata nopean laajakaistayhteyden Kittilän Raattamasta Enontekiön Hettaan.

Kommentoi aihetta
(12 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Vapaa pyyntoikes olis paras.
Ilmoita asiattomasta kommentistaPitää paikkansa jo elokuun loppu on hyvää aikaa, silloin kun toiset ei ole häsläämässä metsässä.
Ala-Ounasjoelta
Ilmoita asiattomasta kommentistaNäinpä. Hirviseurueiden naurismaalta napauttaa vaimenninpyssyllä. Suolet lähteeseen ja talja savuna ilmaan...
Perinnepyynti kunniaan! Syksyllä on jo muuta tekemistä, kun hirvimehet ovat pyynnissä... :)
Laaki ja vainaa.
Ilmoita asiattomasta kommentistaKuvan Tikka sporter 308 tai 30-06 on hyvä hirvikivääri tuollaisella kiikarilla jos ei halua isommilla tykeillä ampua ja rehvastella.
Mikkelinpäivää odotellessa
Ilmoita asiattomasta kommentistaAi jaa, sekö on rehvastelua, jos on varaa hankkia HIRVIkivääri ja ampua sillä "laaki ja vainaa"? Jos ei tohi isommilla tykeillä ampua niin mikäpä siinä... Varsinaiseen uutisasiaan toteaisin, että olisi hyvä, jos varhaistettu pyynti kiimarauhoituksineen saataisiin myös etelämmäksi.
on mullaki
Ilmoita asiattomasta kommentistatullainen tikka sporter. käytän teerijahdissa. ja karhukokeessa. varsinaiset tappohommat teenkin sitten oikeankokoisella reiällä. elukan mukaan. molemmat, sekä 308 win, että 30-06 on tehty ihmisen kokoiselle tapettavalle. sotilaskaliibereja. ei ihme, että raanakkoja tulee. onneksi hirvi tulee harvoin haavakkona päälle. ne, joille on tullut, ovat yleensä viisastuneet. ja hankkineet hirvi-väljän. LOL!
turo
Ilmoita asiattomasta kommentistaJos on niin huono ampumaan ettei 308 tai 30-06 riitä hirvelle, on varmaan turha yrittää teereen osua.
308 riittää.
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllä se on rehvastelua jos kehutaan että ysimillisellä voi ampua vaikka sullimetsän läpi niin hirvi kaatuu, toisin kuin vaikka 308 jolla risu voi muuttaa luodin suuntaa! Ehkä näin on mutta pusikkoon ampuminen on vaarallista kaikilla aseilla, sillä siellä voi olla takana vaikka toinen hirvimies.
375
Ilmoita asiattomasta kommentistaOmalla 375:lla ammun satkulta 5 kertaisella suurennuksella säännöllisesti euron kolikkoon. Enkä mene ampumaan hirveä 308:lla. Se on vaikeuksien kerjäämistä.
Ei ole kyse ampumataidosta tai tarkkuudesta. On kyse varmuudesta. 308 on tehty ihmisen kokoiselle elukalle. Hirvi on suurriistaa. Yksinkertaista. LOL.
Tuttua, tuttua
Ilmoita asiattomasta kommentistaKuuntelin puolikorvalla työmaaruokalassa erään työporukan keskustelua hirvenpyynnistä. Puhuivat, että ensimmäiset hirvet ammutaan vesilinnustuksen aloituspäivänä. Kehuivat, että hirvi on parhaimmillaan tuohon aikaan. Syksymmällä ollaan mukana "virallisessa" jahdissa. Sanonpa tässä, että on lapsellista touhua puhua aikaistetusta hirvenpyynnin kokeilusta, koska metsästys on alkanut aikaistettuna Lapissa iät ja ajat. Salametsästystä harrastaa herrat ja narrit, ei tarvitse olla kuin tyhmä ja röyhkeä. Näkeehän sen nykyisestä hirvikannastakin, että vähä on ja pieniä kooltaan. Maalinnuista ja hanhista en puhu tässä mithän. Ei tarvitse paljon arvata, miksi ne on vähissä.
Puhheet parasta
Ilmoita asiattomasta kommentistaOn rapsut salakyttien hommista sen verran rajut, ettei siihen moni ennää ryhy. Eikä kannatte. Kenelläkään ei ole enää niin näläkä, seon kalleinta lihhaa mitä mettästä ottaa. Sen ymmärtää joka sorkka joka vähänki on perillä mitä mettästämiseen tarvitaan. Tuommosia "naurismaan" mettästäjiä istuu pelkästään nettiluurit korvilla ja kaljaa kittaamassa, muistelevat vaarivainaan tekosia ja net oli tojellaki touhun miehiä, ne teki eikä puhunu paskaa. Metsästys on nykyisin tekstiiliurheilua ja välinekikkailua enimmäkseen. Ja hyvä niin. Salapyynnin osuutta liioitellaan ja rehvastellaan, mielikuvitusten tuotetta suurin osa.
Harraste-eläin
Ilmoita asiattomasta kommentistaMitä enemmän näitä tapetaan pois, konstilla millä tahansa, sitä vähemmän pelkään tienpäälla liikkuessani! Täytyy nyt siirtyä pienempään autoonkin, kun km-korvauksia leikataan. Tottapa on valtiolle halvempaa hoitaa minua 4-raaja halvaantuneena, kuin hyväksyä km-korvaukset.
Ennenvanhaan.
Ilmoita asiattomasta kommentistaAika kultaa muistot töppäyksistä ja jopa tekemättömistä salakaadoista joista on mukava puhua pikkupäissään, niin että uskoo itsekkin tehneensä sen.
Vaikka toisaalta totuus on ettei yhdelläkään hirvimiehellä ole täysin puhtaat jauhot pussissa, jos niitä peilaa lainkirjaimeen.