Lappi |

Aikku jakaa oppejaan junioreille

Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen sai ympärilleen sankan ihailijajoukon saapuessaan tänään Rovaniemelle vetämään junioreille kesäleiriä. Leirille osallistuu 37 innokkasta hiihtäjää  eri puolilta Suomea.

Aino-Kaisa Saarinen
Aikun junnuleirillä on tunnelmaa. Kuva: Anni Tolppi / Yle

Saarinen itse oli vasta kotiutunut 3 viikon harjoitusleiriltä Alaskasta mutta jaksoi kannustaa ja opastaa nuoria. Maria Hiivala ja Salla Loukusa ovat 15 vuotiaita hiihdon harrastajia ja Aikun tapaamista on odotettu.

Sanoinkin kavereille kun hiihdettiin aurinkoisella jäätiköllä, että tämä on unta älkää herättäkö minua.

- Kuulin kavereilta, että täällä on kivaa ja halusin nähdä Aino-Kaisan. On ihan mahtavaa nähdä hänet livenä, kertoi Salla.

Molemmat ovat harrastaneet hiihtoa 5-vuotiaasta saakka tavoitteet ovat korkealla. Huippuhiihtäjän neuvot otetaan kiitollisena vastaan.

- Toivon saavani ihan arkipäivän vinkkejä treenaamiseen ja tekniikkaan. Katson aina televisiosta Aino-Kaisan kisat ja yritän ottaa mallia, sanoo Maria.

Leiri jäätiköllä

Aino-Kaisa Saarisessa ei näkynyt väsymyksen merkkejä, vaikka hän tuli suoraan Alaskasta Rovaniemelle. Mielessä oli vielä tuoreena 3 viikon leiri yhdessä Pohjois-Amerikan ja Kanadan naisten maajoukkueiden kanssa.

- Kyllä jännitti vähän. Ei ole olleenkaan tavallista tulla kutsutuksi muiden maiden maajoukkueleireille, mutta kokemus oli mahtava, kertoo Aino-Kaisa.

- Aluksi tehtiin kuivan maan harjoituksia ja sitten lennettiin helikopterilla jäätikölle hiihtämään. Siellä oli upea maastot ja harjoituspaikat. Sanoinkin kavereille kun hiihdettiin aurinkoisella jäätiköllä, että tämä on unta älkää herättäkö minua.

Kiireet jatkuvat tästäkin eteenpäin. Leirejä on pitkin syksyä tahdilla kaksi viikkoa leiriä kaksi viikkoa kotona. Tavoitteet on selvät. Edessä on maailmancup ja vuoden 2013 maailmanmestaruuskisat.

- Takaisin palkintopallille ja mieluimmin korkeimmalle, toteaa Saarinen.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä