Aineen taidemuseolle huomattava taidelahjoitus
Merkittävän suomalaisen modernistin, Paavo Kauramäen laajasta tuotannosta saatiin Tornioon edustava parinkymmenen teoksen otos. Perikunta tarjosi töitä vain Kiasmalle, Espoon modernin taiteen museolle ja Aineelle.
Tornion Aineen taidemuseo on saanut erittäin merkittävän taidelahjoituksen Paavo Kauramäen perikunnalta. Museo pääsi valitsemaan edesmenneen taiteilijan kokoelmista kattavan otoksen teoksia.
Keväällä kuolleen Kauramäen teoksia tarjottiin Suomessa vain Valtion taidemuseolle, Espoon modernin taiteen museolle ja Aineelle. Tornioon näyttelymestari Elina Juopperi ja Anita Alamaunu valitsivat 24 teosta.
- Valitut teokset luovat todella kattavan kuvan Kauramäen tuotantoon ja kuvaavat oikein hyvin sitä syklisyyttä, mitä Kauramäen tuotannossa esiintyi. Esimerkiksi tietyt teemat ja värimaailmat toistuivat eri aikoina Kauramäen tuotannossa, Juopperi kertoo.
Ainutlaatuisen kattava taidelahjoitus
Geometrisiä kuvioita ja voimakkaita värejäkin käyttänyt Kauramäki ei ole Torniossa täysin uusi tuttavuus, sillä Aineen taidemuseon kokoelmissa oli jo ennestään kaksi taiteilijan teosta. Toinen työ on 60-luvulta, toinen vuodelta 1997 jolloin Kauramäen töitä edellisen kerran oli esillä Torniossa.Olen ollut melkein 30 vuotta täällä ja tämä on ensimmäinen - ja voi olla viimeinenkin kerta - kun saamme näin mahtavan lahjoituksen.
- Tässä kokoelmassa haluttiin keskittyä enemmän taiteilijan myöhempään tuotantoon, joten töitä on enemmän 1980-2000 -luvuilta.
Museolle lahjoitus on lähes ainutlaatuinen. Museonjohtaja Katriina Pietilä-Juntura ei muista toista yhtä merkittävää taidelahjoitusta.
- Olen ollut melkein 30 vuotta täällä ja tämä on ensimmäinen ja voi olla viimeinenkin kerta, kun saamme näin mahtavan lahjoituksen, Pietilä-Juntura kiittelee.
Aine, Kiasma ja EMMA pääsivät kokoelmasta osille
Lahjoitus täydentää museon taustalla olevan Aineen taidemuseon säätiön hankintoja, jotka ovat 2000-luvulla vähentyneet melko minimiin. Aineella ollaankin otettuja siitä maineesta taiteilijoiden keskuudessa, jota lahjoitus osoittaa.
- Perikunta oli ottanut yhteyttä alan asiantuntijoihin ja heille oli neuvottu, että ensimmäiseksi otatte yhteyttä Valtion taidemuseoon - muita suosituksia olivat EMMA ja Aine, Pietilä-Juntura kiittelee.
Lappi-yhteyskin löytyi Nattasista
Kauramäen elämällä ja taiteella ei ensi silmäyksellä vaikuttaisi olevan mitään yhteyttä pohjoiseen tai Lappiin. Tutustuessaan taiteilijan ateljeehen Juopperi törmäsi kuitenkin yllättävään yksityiskohtaan taiteilijan varhaisvuosilta.
- Asuintiloista löysin seinää vasten nurin päin seisovan taulun, jonka taakse oli kirjoitettu "Nattaset". Innoissani tietysti käänsin teoksen oikein päin perikunnan luvalla ja tunnistin tutun tunturimaiseman, Juopperi iloitsee.
- Muuta tuotantoa tarkastellessa saattoi huomata, että vaikka taiteilijan muotokieli olikin aika geometrista ja maisemalliset viittaukset teoksissa liittyvät enemmänkin kaupunkimaisemaan, kyllä ne tunturien kaarevat muodotkin ovat monissa töissä läsnä.
Maistiainen Paavo Kauramäen teoksista on esillä Aineen taidemuseolla vielä tämän viikon ajan. Laajempi näyttely on suunnitteilla, mutta ei vielä tälle vuodelle.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.