Häme |

Aino ja Janne suostuivat suosiolla muuttomatkalle

Ainon ja Jannen muuttomatka Aulangolta Ähtärin Eläinpuistoon alkaa tänään tiistaina. Aulangon ja koko Hämeenlinnan maskottijoutsenet ovat viettäneet kesäkauden viimeiset päivät tarhassa leväten ennen matkaa kohti talvikotia.

Ähtärin Eläinpuistossa Ainoa ja Jannea odottaa uudehko lintutalo sekä todennäköisesti lääkärintarkastus.

- Linnuilla on talvikodissaan mukavat oltavat ja ne palaavat Aulangolle kaupunkilaisten ja matkailijoiden iloksi taas keväällä jäiden lähdettyä – toivottavasti viimeistään äitienpäiväksi, kertoo puistonjohtaja Jere Rauhala.

Aino ja Janne olivat tänä syksynä huomattavasti yhteistyökykyisempiä muuttomatkalle lähdössä kuin vuosi sitten, jolloin niitä maaniteltiin useita päiviä.

- Vaikka Aino ja Janne ovat selvästi itsepäisiä ja voimakastahtoisia, niistä ei ollutkaan kehittynyt pelätynkaltaisia uppiniskaisia lintuja, vaan oman arvonsa tuntevia, ylväitä Joutsenlammen valtiaita. Vuosi sitten joutsenet eivät tahtoneet antaa ottaa itseään kiinni, Rauhala jatkaa.

Joutsenet ovat kuuluneet Aulangon historiaan jo yli vuosisadan ajan, kun eversti Standertskjöld toi lintuja lampien asukkaiksi. Linnut palasivat Aulangolle vuonna 2008 muutaman vuoden tauon jälkeen, kun sopivat yksilöt löytyivät Forssan kaupungilta.

Aino ja Janne viettävät talvensa Ähtärin Eläinpuistossa, jossa niitä voi käydä katsomassa läpi talven.

Lähteet:
YLE Häme

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Häme

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä