Keski-Suomi |

Ainolan tulevaisuus puhuttaa Jyväskylässä

Jyväsjärven rannalla sijaitsevan Ainolan alueen tulevaisuus jakaa mielipiteitä Jyväskylässä. Virkamiehet puoltavat alueelle lisärakentamista. Kaupunkirakennelautakunnan mielestä alue pitäisi kuitenkin jättää rauhaan. Kaupunginhallituksen kantaa vielä odotellaan, sillä rakentamista ajava kaupunginjohtaja otti asiaan aikalisän.

 Ainolan alue Jyväskylässä.
Video

Viime keväänä Jyväskylän kaupunki esitteli neljä vaihtoehtoa Ainolan rakentamiselle. Tuorein ehdotus on näiden yhdistelmä ja siinä on otettu huomioon kansalaisilta ja yrityksiltä saatu palaute. Sen mukaan Ainolanrannan tontille rakennetaan kolme taloa sekä rantasauna, jota ei alkuperäisistä vaihtoehdoista löytynyt.

Ainola on Kuokkalan henkireikä

Kaupunkirakennelautakunta ei suunnitelmille lämpene. Lautakunnan mukaan on aika tehdä alueelle palvelus ja säilyttää se myös tuleville sukupolville.

- Jos me rakennamme pala palalta hyviinkin tarkoituksiin tätä ainutlaatuista aluetta, se on menetetty lopullisesti, sanoo kaupunkilautakunnan jäsen Marja Leena Luukkonen.

Jyväskylän työväenteatterikaan ei rakennuksista innostu, vaikka ne eivät teatterin päälle tulisikaan. Jyväskylän työväenteatteri ry:n hallituksen puheenjohtaja Aarno Lahtinen korostaa, että alue pitää nähdä kokonaisuutena, ei yksin teatterina.

- Tämä on koko Kuokkalan henkireikä, toteaa Lahtinen.

Andersson kannattaa rakentamista

Kaupunginhallituksen piti käsitellä asiaa viimeisimmässä kokouksessaan, mutta kaupunginjohtaja Markku Andersson veti Ainolan pois asialistalta. Hänen mielestään hallituksen on syytä pohtia ajan kanssa, pitäisikö alueelle rakentaa vai ei. Anderssonin oma kanta on selvä: alueelle voidaan rakentaa lisää.

- Tuo kaavaehdotus lähtee nimenomaan alueen ominaispiirteiden säilyttämisestä ja korostamisesta. Se oli hyvä ehdotus, mikä sinne oli tehty, Andersson toteaa.

Kaupunginhallitus päässee päättämään oman kantansa toukokuun alussa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä