Air Balticin solmusuunnitelma kuivui kasaan
Latvialaisen lentoyhtiö AirBalticin solmukenttäsuunnitelmat ovat lopullisesti kaatuneet. Yhtiö on vahvistanut, ettei se voi perustaa solmukenttää Ouluun talousvaikeuksiensa vuoksi. Sanomalehti Kaleva kertoi asiasta perjantaina.
Air Balticin solmukenttäsuunnitelmien murentumista on osattu Oulussa ennakoida. Yle Oulu kertoi viimeksi joulukuussa, että hanke on pahassa kaatumisvaarassa yhtiön talousvaikeuksien takia. Kaleva vahvisti solmusuunnitelmien peruuntumisen perjantaina.
- Tämä tilanne on ollut meillä tiedossa jo kuukausia sitten, Oulun lentoaseman päällikkö Pekka Mäntynen kertoo.
Lentoasema on ollut kiinni Air Balticin solmukuvioissa useamman vuoden ajan. Siihen, hidastiko tai vaikeuttiko se neuvotteluja muiden lentoyhtiöiden kanssa, Mäntynen vastaa vaitonaisesti.
- Sanotaanko näin, että kun selvisi, ettei Air Baltic tätä toteuta, olemme luonnollisesti alkaneet etsiä muita vaihtoehtoja.
Vaikka latvialaisyhtiön kuralla ollutta taloutta onkin osattu Oulussa seurata, hankkeen kaatuminen kirpaisee silti.
- Onhan se harmillista. Tämä kuvio on kuitenkin vaatinut meiltä ja Oulun kaupungilta useamman vuoden ponnisteluja. Työtunteja on kulunut paljon, Pekka Mäntynen sanoo.
Solmukenttätoiveita ei ole heitetty menemään
Pahaa tappiota tahkonnut Air Baltic aikoo tulevina vuosina keskittyä järjestelmään liiketoimintaansa uudelleen ja uusimaan koneistoaan.
- Meidän pitää muokata bisnestoimintaamme, jotta voimme jatkaa toimintaamme tulevaisuudessa, lentoyhtiön viestintäjohtaja Janis Vanags sanoo.
Vanagsin mukaan Air Baltic voisi ehkä palata Oulun solmukenttäkuvioihin, mutta aikaisintaan viiden vuoden päästä.
- Oulu on meille tärkeä alue, sen tiedostamme.
Viittä vuotta solmukenttää ei kuitenkaan Oulussa haluta odottaa. Neuvottelut uuden lentoyhtiön kanssa ovat käynnissä, mutta siitä Oulun lentoaseman päällikkö Pekka Mäntynen ei vielä suostu tarkemmin puhumaan.
- Tavoitteenamme on kuitenkin, että solmukenttä saataisiin pystyyn 1-2 vuoden sisällä. Sillä aikavälillä meidän pitää onnistua.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Talvivaaran jätevesi muuttui oranssiksi - juoksutus keskeytetty
Talvivaara joutui keskeyttämään etelän suunnan jätevesijuoksutuksen tänään. Häiriö raudansaostuksessa muutti jäteveden värin oranssiksi kilometrien matkalta.
Nuorisotakuulle nihkeä startti Pohjois-Pohjanmaalla
Nuorisotakuu toteutuu kankeasti Pohjois-Pohjanmaalla. TE-keskuksen mukaan joka kolmas työttömäksi ilmoittautunut maakunnan nuori ei ole päässyt kouluun, töihin, työpajalle tai kuntoutukseen.
Pieni ja nätti saa yhä harvemmin kulttuurirahaa uudessa Oulussa
Pienet ja paikalliset kulttuuritoimijat uhkaavat kuihtua uuden Oulun alueella, sillä kaupunki panostaa rahallisesti suuriin taide- ja kulttuurituottajiin. Kulttuurin avustamiseen tarkoitetut rahat ovat tiukassa.
Kaalikoit hyökkäsivät - paha uhka sadolle
Miljoonien kaalikoiden vaellus tavoitti Suomen. Lämpimien ilmavirtojen mukana Suomeen on saapunut satoja miljoonia, mahdollisesti miljardeja kaalikoita.
Miljoonia kaalikoita Ouluun saakka
Miljoonien kaalikoiden vaellus on yltänyt Ouluun asti. Perhosharrastajien arvion mukaan Suomeen on lämpimien ilmavirtojen mukana saapunut satoja miljoonia, mahdollisesti miljardeja kaalikoita.
Ylivieskan vanhukset hengaavat maitolavalla
Sipilän vanhainkodin asukkaat saivat heille personoidun maitolaiturin. Katoksen alla aiotaan pitää yhteisiä kahvikestejä ja muisteluhetkiä. Lavalle mahtuu ainakin neljä pyörätuolia kerrallaan.
Uhkaava polttoainesäiliöpalo Pudasjärvellä
Aamuyöllä Pudasjärven Syötekylässä syttyi raju polttoainesäiliöpalo. Räjähdysmainen palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja, mutta tuhosi vieressä sijainneen pyöräkuormaajan osittain.
Lagunan kalliotutkimukset käyntiin Pyhäsalmessa
Laguna-hiukkastutkimuskeskuksen kalliotutkimukset ovat käynnistyneet 1,5 kilometrin syvyydessä. Työt on aloittanut kaivosyhtiö omalla rahoitusosuudellaan. Jatkosta alkaa tarjouskilpailu.
Monacon Prinssi rahoittaa luontokuvausta Kuusamossa
Poikkitieteellisellä yhteistyöllä halutaan opastaa luonnontieteilijät valokuvauksen saloihin. Luontokuvaajia koulutetaan tunnistamaan luontoa tieteen näkökulmasta.
Oulu sopi leikatusta palvelurakenteesta
Oulun kaupunginhallitus on saanut valmiiksi yksimielisen esityksen uuden Oulun palvelurakenteesta vuoteen 2020 mennessä. Valtuusto saa linjapäätöksen käsiteltäväkseen maanantaina.

Kommentoi aihetta
(2 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
KauppisOpe
Ilmoita asiattomasta kommentistaKuviohan menee seuraavasti... Eräs suomalaistaustainen lentokoneguru tulee toisen balttialaisen lentoyhtiön kanssa ja lupaa ummet ja lammet. Oulu antaa vastineeksi säkillisen rahaa. Sitten tapahtuu jotain, tai sitten ei...
Koko ajatusmalli hubista Ouluun on kyllä järjetön. Ensin lennettäs etelämpää Ouluun ja sieltä taas etelän suuntaan. Ei Oulun alueella ole yksinkertaisesti riittävästä porukkaa, jolla olisi tarve lentää eurooppaan päivittäin. Ei niitä koneita muuten täytetä. Ei vaikka Viro euroja antaisi....
Aeroflot express
Ilmoita asiattomasta kommentistaJa mikähän on tuo uusi lentoyhtiö? Vaihtoehtoja ei ole niin kovin monta.