Talous |

Air France leikkaa 5 000 työpaikkaa

Työpaikkavähennykset toteutetaan vuoteen 2014 mennessä.

Lentoyhtiö Air France kertoo leikkaavansa 5 000 työpaikkaa kaikkiaan noin 50 000:sta. Väenvähennyksistä neuvotellaan sekä maapalvelujen, lentoemäntien että lentäjien kanssa.

Työntekijöitä kehotetaan muun muassa harkitsemaan osa-aikaisiksi siirtymistä.

Air France ilmoitti torstaina lausunnossaan, että se pyrkii yhdessä kumppaniyhtiönsä KLM:n kanssa pikaisesti kannattavaan liiketoimintaan.

Tammikuussa lentoyhtiöt kertoivat yli miljardin euron säästökuurista. Niillä on useiden miljardien velkataakka, minkä vuoksi muun muassa investointeihin käytetään Air France-KLM:ssä selvästi aiempaa vähemmän rahaa.

Talousvaikeuksia ovat osaltaan aiheuttaneet polttoaineen hinta ja epävarmoina markkina-aikoina hiljentyneet rahtikuljetukset.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä