Kun kymmenen vuotta sitten aloitin eläkesäästämisen, kirjoitin tohkeissani sanomalehteen pakinan eläkesuunnitelmistani. Olin päättänyt, että eläkkeellä vietän talvet etelässä. Espanjan alkeitakin yritin yhtenä syksynä opetella.

Eläkkeeseen on yhä kolmisenkymmentä vuotta, jos hyvin käy. Silti suunnitelmiin on tullut muutos. Eläkepäivät kaukomailla eivät enää houkuttele, eikä syynä ole ainoastaan eläkesäästöjen ennakoitua heikompi tuotto.

Etelästä haikailen vain lumettomia talvia ja sitä, ettei tarvitse pelätä liukastumista. Kuumuutta en arvosta yhtään. Optimaalinen ratkaisu on siis paljon lähempänä kuin Torremolinos. Aion perustaa kolmannen iän residenssini ydinkeskustaan, lämmitetyn kävelykadun varteen tai parhaassa tapauksessa kauppakeskuksen yläkerroksiin.

Suomeen minut sitoo tiukimmin suomen kieli. Pyörittelen sanoja ja muokkaan otsikoita työkseni, voiko parempaa olla. Lisätään tähän se onni, että työkaverini ja läheiseni ovat taitavia sanankäyttäjiä. Kotona vasta sanaillaankin.

Aivan parasta hupia elämään tuo kahdeksanvuotiaan sanapallottelu. Poika tekee jatkuvalla syötöllä sananmuunnoksia eli munansaannoksia. Kappelin pimut ja Kalastaja-Pekka. Aapisen lukuläksytkin hän haluaa välttämättä lukea ensin lopusta alkuun ja sitten vasta länsimaiseen tyyliin.

Kun lapsella on vuoden vanha lukutaito, näkökulma kieleen on virkistävän tuore. Jos Maassa ihaillaan kuutamoa, niin onko Kuussa maatamo? Ja miksi karkkikaupan ikkunassa lukee ”meillä voit maksaa kännykällä” – kuka hullu vaihtaisi kännykkänsä karkkeihin?

Hilpeitä sanaleikkejä suoltavat myös nettitutut eri puolilla maata. Tamperelaisen Kestisen kanssa arvuuttelin viikolla, millainen on saariston kalastajien ensi joulun virallinen tervehdys presidenttiparille. Viedäänkö Mäntyniemeen Haukion kala? Vaiko kuitenkin Floresin forelli?