Ajatuskupla: Jotain mauton ja Hummerin väliltä
Autokuume iskee usein näin keväisin ja tänä keväänä autoliikkeet ovat aktiivisesti muistuttaneet hintoihin tulevasta korotuksesta. Millä perusteella auto valitaan, sitä pohdiskelee Minna Rosvall.
Myönnän olevani mainonnan uhri. Aloin vakavasti miettiä uuden auton hankintaa, kun selasin kotiin tulleita esitteitä. Joku tietää, että en ole ostanut uutta ajokkia muutamaan vuoteen. Kuvittelin jo, miten viilettäisin uuden kumppanini kanssa kevään kuivattamilla teillä. Miten se kiiltelisi kilpaa auringon säteiden kanssa ja miten se tuntuisi ja tuoksuisi uudelta? Haloo miksi tarvitsisin uuden auton.
Katselin ohi lipuvaa automassaa. Melko harmaalta näytti, väliin puski joku punainen auto, missä ovat ne kaikki kiiltelevät ajokit. Sitten näköpiiriin tuli hummerin tapainen jättiläinen. Oh hoh! Mielettömimmät luksusautomarkkinat näin viime kesänä, kun olin turkulaistaustaisten NHL-pelaajien kesätreeneissä. Heidän upeat autonsa mahtuivat hädin tuskin Kuuvuoren kentän parkkipaikalle. Nuorelle miehelle auto on unelma. Näille miehille se merkitsee menestystä ja palkintoa kovasta työstä.
Toisille auto on pelkkä kulkuväline vai mitä muuta voi olla mauto eli mopoauto. Vain kaksi mahtuu kyytiin ja kamaakin melko vähän. Tuttu perheenisä vaihtaa autoa usein – hän panostaa turvallisuuteen ja siihen, että koiralla on tilaa. Toinen perheenisä kuljettaa jopa lampaitaan henkilöautossaan. Kerran hän laittoi karitsan vierelleen turvavöihin istumaan. Oli siinä ohikulkijoilla katsomista.
Ulkonäkö, käytännöllisyys, tila – auton hankkimisen syitä kaikki. Toimittaja Lassi Lähteenmäki teki jutun autokaupasta taannoin Lounais-Suomen uutisiin. Siinä tuli kuulkaa esiin se asia, joka jatkossa määrää entistä enemmän. Ympäristöystävällisyys. Hybridi on kalliimpi kuin tavallinen auto nyt, mutta maksaa itsensä jatkossa takaisin ja uusia mallejakin on tulossa. Pitkä matka on ajettu 1700-luvun ensimmäisistä autoista nykyajan herkkuihin. Eli ajat sitten Hummerilla tai mautolla, jatkossa ajat todennäköisesti hybridillä tai sähköautolla.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Kanootilla halki Turun keskustan
Aurajoen Kevätmelonta tuo kanoottiarmadan Halisista Förille. Aurajokisäätiö kutsuu mukaan myös perheet ja vasta-alkajat.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa, klo 06.10
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä rivitalopalon tilanne ohitse. Savunmuodostus vähentynyt.
Yksi kuollut rivitalo palossa Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on saanut surmansa ja yksi toimitettu sairaalahoitoon.
Kevätretkellä on hauskaa rapsutella eläimiä
Moni lapsi suuntaa kevätretkelle maatilalle. Loimaalla sijaitsevalla kotieläintilalla on käynnissä kevätsesongin huippu. Lapsiryhmiä risteilee pitkin pihoja. Suosikkieläin on pupu.
Saattohoito alkoi U-sairaalalle
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lopettaa remonttirahojen syytämisen vanhaan U-sairaalaan. Alkuperäisestä saneeraussuunnitelmasta on osin luovuttu, sillä huonokuntoisten osastojen korjaus olisi tullut liian kalliiksi.
Kameravalvonnan puuttuminen hämmentää Salossa
Salon kaupungin kolme vuotta sitten asentamat valvontakamerat eivät ole toimineet koskaan. Asia paljastui tällä viikolla Salon Seudun Sanomien jutussa. Osa kaupunkilaisista pelkää rikollisuuden kasvavan.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Lisälautta avustaa Saaristotiellä
Saaristotien viikonlopun autoruuhkia puretaan neljän lautan voimin. Perjantaina ja sunnuntaina Paraisten ja Nauvon välille lisätään varalautta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.