Paperiin on piirretty pieni ympyrä, jonka keskelle osoittaa nuoli: olet tässä. Ympyrä on nimetty mukavuusalueeksi. Täällähän me kukin arjessamme taaperramme. Kodin, päiväkodin ja työpaikan kolmiota. Kokkaamme muutamaa harvaa bravuuria, kuuntelemme aina samaa kanavaa, olemme tekemisissä tuttujen ihmisten kanssa.

Mutta paperiin on piirretty toinenkin ympyrä. Se kumottaa yläreunassa suurena ja houkuttelevana. Ympyrän keskellä lukee englanniksi ”where the magic happens”. Miten tuon nyt suomentaisi – paikka, jossa ihmeet tapahtuvat?

Tällainen piirroksen muotoon puettu ajatelma leviää internetissä. Jos olemme sykkyrällä keskellä arkea, rutiineihin kääriytyneinä, ihmeitä ei ole odotettavissa. Uusiin ympyröihin on tietoisesti kurotettava.

Koko ajatus on kieltämättä moneen kertaan pureskeltua elämäntaito-oppaiden peruslätinää. Uskaltaudu pois mukavuusalueeltasi ja koettele rajojasi. Ärsyttävä jo sananakin mokoma mukavuusalue. Yksinkertainen piirros kuitenkin sytytti ja herätti miettimään omia pieniä repäisyjä.

Pari vuotta sitten uskalsin kauas kauas pois mukavuusalueeltani, kun kollega yllytti lähtemään mukaan pullukkazumbaan. En ollut koskaan vapaaehtoisesti harrastanut ryhmäliikuntaa, koska arvelin olevani liian huonojalkainen ja vailla rytmitajua. Mutta nykyisin vatkaan erilaisilla tanssi- ja jumppatunneilla kolmekin kertaa viikossa. Ihme on tapahtunut.

Kurottautumista uusiin ympyröihin on myös nettikavereiden tapaaminen kasvokkain. Puhun nyt niin sanotuista taskulounaista, joita yhteisöpalvelu Twitterin käyttäjät järjestävät. Lounasta ei syödä taskussa eikä taskumattikaan kierrä, vaan Twitterissä sovitaan treffit ihan oikeaan ravintolaan. Joukkoon liittyy paikkakunnan nettiaktiiveja, tyyppejä, joista tietää ennalta ehkä vain nimimerkin ja profiilikuvan.

Joskus taskulounas kutsutaan kokoon siitä ilosta, että kaupungissa vierailee nettikaveri jostain kauempaa. Eräskin turkulainen twiittaja kävi taskulounaalla Tampereella asti ja kehui kokemusta hienoksi. Kuin olisi ollut ulkomailla. Tampere on ulkomailla, vastasi toinen turkulainen.

Puolison mielestä on aivan hullua ja omituista käydä lounaalla tuntemattomien kanssa. No, toimittajat ovat siinä lajissa paatuneita. Ja miten sitä muuten tapaisi uusia ihmisiä? Ei turkulaisiin niin vaan tutustu, sattumalta.

Taskulounaissa on parasta se, että koolla on sekalainen sakki eikä esityslistaa ole. Siinä on ihmeille tilaa.