Turku |

Ajatuskupla: Tehokasta työaikaa

Deadline on käsillä tunnin välein, puhelimet soivat, sähköpostia pukkaa plim plim. Maisemakonttoreiden olot tiedetään, mutta niin vain Satu Aaltonen pullautti tämänkin kuplan työajan puitteissa.

Kuulosuojaimet.
Kuva: YLE / Mika Moksu

Keskittyminen avokonttorissa on mahtava taito. Oikea supervoima. Heti kun sen hallitsee, voi kirjoittaa miljoonia myyvän bisnesoppaan ja jättää konttorihommat kokonaan. Mutta sanonpa vaan, että avokonttorissa ei sellaista kirjaa kirjoiteta. Eikä niin keskittyväistä mieltä saavuta kirjoja lukemalla.

Väittävät, että periaatteessa on mahdollista keskittyä avokonttorissa yhteen asiaan jopa tunniksi. Erilaisia tekniikoita on kehitetty. Yksi tapa on ajastaa munakello soimaan kotvan päästä. Sitten kuulokkeet päähän, ravihevoselta lainatut silmälaput ohimoille ja eikun töihin. Munakellon pahaenteinen tikitys varoittaa kollegoita lähestymästä.

Toinen keino välttyä keskeytyksiltä on olla koko ajan hirveän äkeä. Tätä kaverini Anssi on toteuttanut hyvin tuloksin, mutta minä en uskalla äkäillä muualla kuin kotona. Pahantuulisuudella varmistan lehdenlukurauhan aamuisin. Oikein paha akka voi tietysti saada rauhaa ja hiljaisuutta loppuiäkseen.

Kolumnisti Jyrki Lehtola latasi viime viikolla Aamulehdessä, ettei työpaikalle kannata oikeastaan mennä ollenkaan. ”Mistä tietää, että toimistotyöläisellä on vaativa projekti?” Lehtola kysyy ja vastaa: ”Se ei ole toimistossa, vaan jossain, missä työntekoon voi keskittyä.”

Miksi meidät sitten pakotetaan pysymään konttoreissa? Monilla työpaikoilla oikein sähköisen kulunvalvonnan avulla seurataan, että maksetut minuutit istutaan täyteen. Ovatko kaikki pomot ihan kuutamolla?

Väitän, että työkulttuurin muutos ei ole kiinni isoista pomoista, ei ainakaan kokonaan. Kyse on enemmänkin samaa työtä tekevien keskinäisestä luottamuksesta. Jos pakollista konttoriaikaa lyhennetään, miten sitten kyttäämme toisiamme? Ettei vaan Irma tekisi töitä vähemmän kuin Armi, ja vielä samalla palkalla…

Niin että menkää ulos hyvät konttorirotat, jos työnne ja esimiehenne sen ikinä sallii. Minä jään tähän ja vastaan puhelimeen.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Juuri nyt

Kotimaa

Mies ampui katolta Hyvinkäällä - nainen kuoli, 8 loukkaantui

Hyvinkäällä sattui yöllä ampumistapaus, jossa kuoli yksi ihminen ja haavoittui yhdeksän. Poliisi eristi alueen tutkintaa varten.

Hyvinkäällä yhden surmannut ja kahdeksaa haavoittanut mies on yhä karkuteillä. Poliisi kaipaa vihjeitä paikalta poistuneesta kirkkaansinisestä Toyota Hiace -pakettiautosta. Yksi vakavasti loukkaantuneista on paikalle tullut poliisi.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

  • Radio- ja tv-uutiset aina puolen tunnin välein TV1, Yle Radio 1 ja Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä