Kotimaa |

AKT ei käsittele Rädyn tapausta toistaiseksi

AKT:n hallitus on päättänyt, ettei toistaiseksi kutsu koolle ylimääräistä valtuuston kokousta. Kokousta oli ehdotettu käsittelemään liiton puheenjohtajan Timo Rädyn tilannetta.

Yli kolmannes valtuuston jäsenistä oli vaatinut valtuustoa koolle. AKT:n sääntöjen mukaan valtuusto pitää kutsua koolle, jos vähintään kolmannes valtuustosta sitä vaatii.

Liiton hallitus myöntää, että vaadittu kolmannes on täyttynyt ja valtuusto on kutsuttava koolle jossain vaiheessa. Hallitus kuitenkin käsittelee asiaa vasta seuraavassa kokouksessaan tammikuussa.

Valtuuston 1. varapuheenjohtaja Jape Lovén kertoo YLE uutisille, että hallituksen päätös poiki myös useita eriäviä mielipiteitä.

Valtuuston kokous käsittelisi liiton puheenjohtajan Timo Rädyn asemaa. Liiton viestintäpäällikkö Hilkka Ahde on syyttänyt Rätyä epäasiallisesta käytöksestä työpaikalla.

Asia on myös poliisin esitutkinnassa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Talous

Stora Enso: Vähennykset eivät kohdistu yksittäiseen paikkakuntaan

Stora Enson paperitehdas.

Väkeä pitää vähentää, koska metsäteollisuuden kannattavuus on heikoissa kantimissa. Vaikka Stora Enso aikookin nyt vähentää väkeä, katsoo yhtiö silti noudattavansa yritysvastuuta.

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä