AKT:n luottamusmies: Räty tunnusti kiusaamisen
AKT:n työntekijöiden luottamusmiehen Jukka Kauppisen näkemyksen mukaan liiton puheenjohtaja Timo Räty paljasti eilisessä A-Studion haastattelussa Hilkka Ahteen kiusaamisen. Kauppinen viittasi Rädyn kertomukseen siitä, että puheenjohtaja ei ole ollut noin kahteen vuoteen keskusteluyhteydessä Ahteen kanssa. Kauppisen mukaan puhumattomuus täyttää epäasiallisen kohtelun tunnusmerkit.
Kauppinen ihmettelee myös, miten Räty voi puhua pitkäaikaisesta luottamuspulasta, kun Ahteen erottaneista hallituksen jäsenistä vain yksi on Rädyn lisäksi hallituksen pitkäaikainen jäsen. Muut on hänen mukaansa valittu hallitukseen vasta hiljattain.
- Eli eihän tämä tietysti pidä paikkaansa, Kauppinen sanoi tiistaina Ylen aamu-tv:n haastattelussa.
Kauppinen näkee Rädyn tunnustaneen eilisessä haastattelussa Ahteen kiusaamisen.
- Timo valitettavasti tunnusti jo nyt poliisikuulustelua varten, että kyllä hän on kaksi vuotta ainakin kiusannut koko ajan. Puhumattomuus on yksi tyypillisiä epäasiallisen kohtelun tunnusmerkkejä. Eli eihän tässä syyttäjällä enää paljoa harkintaa tarvitse käyttää, Kauppinen toteaa.
Kauppisen mukaan luottamuspulaa ja kiusaamisepäilyä on vaikea erottaa toisistaan.
- Kun puheenjohtaja on ollut puhumatta jo kaksi vuotta, niin on kohtuutonta vaatia, että silloin pitäisi olla tilanteessa, jossa työntekijältä ei luottamuspulaa syntyisi. Eli tämähän on aivan farssia, hän sanoo.
Kauppinen vakuuttaa, että kohusta huolimatta ATK:n työntekijät pystyvät hoitamaan työnsä jäsenten kannalta hyvin.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.