Aku Ankka etsii kadonnutta sinfoniaa - mukana myös "Sipuliuksen" syntymäkoti
Aku Ankka juhlistaa säveltäjämestari Jean Sibeliuksen ensimmäistä virallista liputuspäivää ankkatarinalla Kadonnut sinfonia. Kari Korhosen piirtämässä ja käsikirjoittamassa tarinassa on haku päällä: Aku ja pojat etsivät Sibeliuksen, tai siis Sipuliuksen legendaarista kahdeksatta sinfoniaa. Tosielämässä Sibelius ilmeisesti poltti kokonaisen valmiin sinfonian Ainolan takassa vuonna 1945 - mutta Akkarissa asia menee tietysti hiukan toisin.
Suomen Aku Ankka -lehti täyttää maanantaina 5. joulukuuta 60 vuotta. Torstaina 8. joulukuuta puolestaan juhlitaan ensimmäistä kertaa virallisena liputuspäivänä Jean Sibeliuksen päivää ja suomalaisen musiikin päivää.
Niinpä tuoreessa, 30. marraskuuta ilmestyneessä Aku Ankassa julkaistiin seikkailu nimeltä Kadonnut sinfonia. Aku Ankan vt. päätoimittaja Aki Hyyppä kertoo, että ajatusta sarjasta on muhiteltu jo pitkään.
- On tässä muutaman vuoden aikana ollut tapana yrittää keksiä sopivia suomalaisia tarinan aiheita. Olemme tehneet Waltarin juhlavuoden kunniaksi Sinuhe-sovituksen ja viime vuonna oli Nummisuutarit. Mietittiin suomalaisille tuttuja kansallisia ikoneja ja Sibelius on tällä listalla tietysti hyvinkin korkealla.
- Kun tarinaan tarvitaan draama ja se mitä selvitellään, niin tuli mieleen kadonnut kahdeksas sinfonia, ja että olisi hauska keksiä akumainen selvitys sille, mitä sinfonialle tapahtui, kertoo Hyyppä.
"Mestariteoksen piilotteleminen on rikollista. Partituuri esiin!"
Aku ja veljenpojat etsivät kadonnutta sinfoniaa ympäri maita ja mantuja. Tarinassa vilahtaa myös Sipuliuksen syntymäkoti -museo, jonka esikuva löytyy Hämeenlinnan keskustasta.
- Tässä etsitään vinkkejä siitä, mistä sinfonia mahdollisesti löytyy. Pyöriteltiin käsikirjoittaja-piirtäjä Kari Korhosen kanssa kuvina, mitkä on ne paikat missä tässä pitää käydä. Syntymäkoti oli siihen mukava ottaa, Aki Hyyppä kertoo.
Oikeassa museossa Sibeliuksesta ei toki oteta "kaikkea irti" sarjakuvan tapaan. Ulos pääsee ilman rihkamalaatikollista.
- Huumori aina vähän kärjistää, mutta osittain on kyseessä se, miten Sipuliusta on Ankkalinnassa kaupallistettu, eli otettiin humoristisia vapauksia asian suhteen.
"Kyllä me pojat totisesti jaksoimme turista taiteesta."
Tarinassa on ruutu, joka on saanut innoituksensa Akseli Gallén-Kallelan maalauksesta. Siinä Gallén, Oskar Merikanto, Robert Kajanus ja Jean Sibelius ovat kerääntyneinä pöydän ympärille keskustelemaan taiteesta.
- Tässä otettiin Hotelli Komppi ja tuon ajan taiteilijoitten kokoontumiset siellä. Symposium-taulussa on oikein hieno asetelma, miten nämä herrat puhuvat taiteesta ja Korhonen keksi loistavan idean ottaa taulu mukaan tähän, Hyyppä sanoo.
Akkari siis edelleen sekä viihdyttää että sivistää.
- On kaikista hauskinta sivistää ihmisiä viihteen kautta. Yhtäkkiä huomaa oppineensa jotakin, vaikka on koko ajan ollut pelkästään hauskaa. Se on salakavala tapa opettaa ihmisille uusia juttuja, myhäilee Hyyppä.
Väliotsikot sitaatteja Aku Ankan Kadonnut Sinfonia -tarinan puhekuplista.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Tomaattipomo Riku Suokas synnytti stand up -kulttuurin Suomeen
2000- luvulla stand up on kasvanut pienten klubien lavoilta aina suurten yleisöjen viihteeksi. Kaikki sai alkunsa kymmenen vuotta sitten, kun Riku Suokas kutsui koomikkoystävänsä tekemään festivaalia Hämeenlinnaan. Tomaatteja Tomaatteja! -festivaalin perustaja, teatterinjohtaja Riku Suokas juhlii 10-vuotisjuhlavuotta tietenkin yleisön edessä.
OAJ valitsi Hämeenlinnan lukion vuoden oppilaitokseksi
Opettajajärjestö kiittelee Kaurilan lukiota sen ylläpitämästä hyvästä yhteistyöstä. Oppilaat arvostavat viihtyvyyttä ja kansainvälisiä yhteyksiä.
Hämeenlinna aikoo ottaa hoitaakseen kiistellyn Keinukamarin
Kaupunki ei enää jatka sopimusta vanhustentalo Keinukamarin toiminnasta vastanneen Attendo Medonen kanssa. Henkilökunnan määrä ja hoidon taso ovat pitkään olleet kiistan aiheita.
Tyyne ja Teemu jäävät Hämeenlinnan Etelärantaan
Hämeenlinnan kaupunki ei kelpuuta ravintolalaivoja varsinaiseen laivarantaan Hopealinjan naapuriksi.
Forssan Heikankehän kaupat peruuntuvat
Kaupunki olisi myynyt kerrostaloja yksityiselle yhtiölle. Ostaja empii talojen kunnon takia.
Kuokkavieraita ja keltaisia kumiankkoja Loimijokeen
Loimijoen ja Forssan Kehräämön ympäristössä vietetään ensimmäistä kaupunkitapahtumaa. Jokeen lasketaan tuhansia kumiankkoja.Tilaa löytyy myös kesätapahtumien "kuokkavieraille".
Kansanedustajat: Vanhustenhoito on liian laitosmaista
Yksilöllinen hoitomalli ei toteudu aina ikäihmisten osalta, arvioivat kantahämäläiset kansanedustajat Yle Hämeen tiistain Politiikan puhemyllyssä.
Kanta-Hämeen uudet ylioppilaat
Ylioppilastutkintolautakunta on ilmoittanut tänään kevään ylioppilaskokeiden tulokset lukioihin. Yle Häme julkaisee kaikkien maakunnan ylioppilaiden nimet verkossa. Tiedot on saatu kouluista.
Mikä asia naurattaa sinua?
Nauratko tarpeeksi? Millaiset asiat sinua naurattavat: poliitikkojen toilailut, urheilu tai viihdehahmot, lasten lausahdukset vai millaiset sattumukset?
Asiakkaita kuultava hoivalaitoksissa
ikäihmisten osalta yksilöllinen hoitomalli ei aina toteudu hoivalaitoksissa. Myös palveluissa on parannettavaa, kuten laitosten kahvitarjoilussa. Näin arvioivat kantahämäläiset kansanedustajat Yle Hämeen politiikan puhemyllyssä tiistaina.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.