Akuutti24 valmiina vastaanottamaan potilaat
Päijät-Hämeen yhteispäivystyskeskus, Akuutti24 on vihitty tänään Lahdessa. Suuri osa kuntien terveyskeskusten ilta- ja yöpäivystyksistä siirtyy Lahden keskussairaalan kylkeen nousseeseen uuteen yksikköön.
25 miljoonaa euroa maksanut Päijät-Hämeen yhteispäivystyskeskus vihittiin keskiviikkona pianon ja kuohujuoman säestyksellä. Toukokuun puolivälissä toimintansa aloittavaan Päijät-Hämeen yhteispäivystyskeskukseen siirtyy pääosa terveyskeskusten iltapäivystyksistä, sekä kaikki yöpäivystys.
Uuden yksikön luvataan tehostavan hoitoa, koska erikoissairaanhoito on lähettyvillä.
- Täällä voidaan tehdä yöaikaankin laboratorio- tai röntgentutkimuksia, ja tutkimukset saadaan tehtyä kerralla kunnolla, kertoo Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyskuntayhtymän johtaja Jouni Mutanen.
- Päivystyspotilaiden hoito on vaativaa työtä. Täällä meillä paikalla on monen alan osaajia ja erikoislääkäreita, jotka tarjoavat toisilleen konsultaatioapua, muistuttaa ensihoito- ja päivystyskeskuksen johtaja Liisa Kokkonen.
Yhteispäivystyskeskuksessa on enimmillään kiireisimpinä aikoina eli viikonloppuiltaisin 8-9 lääkäriä. Henkilökuntaa on yhteensä yli 100.
Päivystyksen keskittäminen tietää aiempaa enemmän potilaiden ambulanssi- ja taksimatkoja Lahteen ja matkakulut saattavatkin nousta.
- Toisaalta nykyisinkin moni potilas kyyditetään terveyskeskuskäynnin jälkeen keskussairaalaan eli voi olla, että suurta muutosta ei tule, arvioi Kokkonen.
Neuvontapuhelin kertoo hoito-osoitteen
Akuutti24:n hakeudutaan kiireellisissä tapauksissa kuten tapaturman sattuessa. Yhteispäivystyskeskusta varten avataan puhelinpalvelu, josta neuvotaan tuleeko potilaan mennä omalle terveysasemalle vai vaatiiko tapaus päivystyshoitoa Lahdessa.
- Akuutti24-neuvonta ei ole kuitenkaaan hätänumero. Puheluiihin pyritään vastaamaan minuutin sisällä, mutta ruuhka-aikoina odotusaika voi olla pidempi, muistuttaa Kokkonen.
Posti tuo tässä kuussa kaikkiin päijäthämäläiskoteihin ohjeet mistä hoiitopaikasta apua mihinkin aikaan saa. Akuutti24-neuvontapuhelimen numero on 03 819 2385.
Ensimmäisenä yhteispäivystyskeskuksen piiriin liittyvät 14. päivä alkaen Aava- ja Oiva-kunnat, sekä Heinola. Kesäkuun 4. päivästä lukien mukana on myös Lahti.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Pitkävartinen kumisaapas suojaa käärmeenpuremalta
Kyykäärmeitä on nyt runsaasti liikkeellä. Luonnossa liikkujan paras suoja käärmeenpuremia vastaan on reilun mittainen kumisaapas.
Eteiseen jätettyä ilmakuvataulua ei tarvinnut maksaa
Ilmakuvia kauppaava yrittäjä haki oikeusteitse korvausta verannalle jättämästään kuvataulusta. Yrittäjä oli jättänyt kuvan oheen lapun, jossa luki "soita ja varmista".
Puukotus junassa lähellä Lahden asemaa
Päijät-Hämeen poliisi sai noin klo 14.50 ilmoituksen puukotuksesta Inter-City -juna 68:ssa ennen Lahden asemaa.
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tiloilla ajolähtö
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tilat menevät uusjakoon. Taustalla on talouden tiukentuminen ja opetusministeriön koulutuspaikkojen leikkaukset.
Yli-Marolan eläimet valmiina rapsuteltaviksi – katso video!
Yli-Marolan kotieläinpihalla Lahdessa luotetaan tänä kesänä vanhojen suosikkien vetovoimaan. Uusina tulokkaina pihalla nähdään kaksi shetlanninponia.
Sotatantereelle lapioin ja myrkyin jättiputkea vastaan
Jopa viisimetriseksi kasvava jättiputki polttaa ihon palovammoille. Jättiputkea hävittävät viranomaiset tarvitsevat asukkaiden apua, jotta jättimäisestä kasvista päästään todenteolla eroon.
Janne Ahonen jo nyt huippukunnossa – yllättyi itsekin
Pari vuotta betonitorneista poissa ollut mäkihyppääjä ei tyydy vähempään kuin paikkaan huipulla. Kesän kisakauteen hän lähtee hurjalla innolla.
Toriparkkityömaa myllertää Lahden keskustaa – raunioille rakentuu uusi kaupunki
Valtaosa torialueen jyhkeistä puista on sahattu kumoon, torikiveys kaivettu sivuun ja arkeologit lapioivat hiekasta historiaa esiin. Toriparkkia valmistelevat pilaantuneiden maiden puhdistus ja arkeologiset kaivaukset muuttivat kauppatorin ilmeen päivissä.
Launeen koulun siirto väistötiloihin voitto vanhemmille
Koululaisten vanhemmat toivovat silti, että jo aiemmin miljoonilla euroilla huonoin tuloksin korjatun koulun remontoinnista luovutaan ja rakennetaan uusi koulu.
Poliisivankilan sellissä roihusi – yksi sairaalaan
Vanki kasasi sellinsä oven eteen patjan sekä peittoja ja sytytti ne tuleen.
