Satakunta |

Ala-Satakunta: Köyliön susille uudet pennut

Etelä-Satakunnan nykyisestä susimäärästä saataneen tietoa vasta lumien tultua. Sudenpennut ovat toistaiseksi pysytelleet piilossa.

Susiemo ja sudenpentuja
Kuva: YLE

Köyliön susilauma on kasvanut ainakin kolmella pennulla, kertoo Ala-Satakunta. Pentujen määrää on toistaiseksi voitu arvioida vain jälkihavaintojen perusteella, sillä ne eivät ole tulleet näkösälle. Isommista susista viimeisin havainto on viime sunnuntailta, kertoo Säkylän-Köyliön riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Marika Vahekoski.

Erikoistutkija Ilpo Kojola Riistan- ja kalatalouden tutkimuskeskuksesta arvioi lehden haastattelussa, että Etelä-Satakunnan susimäärästä saadaan varmaa tietoa vasta lumien tultua.

Tuoreimmat aiheesta: Satakunta

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä