Terveys

Alatko syödä allergialääkettä hyvissä ajoin ennen siitepölykautta? Valtaosalle se on turhaa

Antihistamiinilääkitystä ei Allergia- ja astmaliiton mukaan tarvitse aloittaa etukäteen, mikäli siitepölyallergian oireet ovat olleet lieviä. Esimerkiksi kortisoninenäsumutteen käyttö on puolestaan hyvä aloittaa ennen oireita.

Koivun norkoja.
Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

Osa allergikoista aloittaa tai on neuvottu aloittamaan antihistamiinitablettien syöminen jo ennen oireiden tulemista, jotta vaikutus olisi mahdollisimman hyvä. Allergia- ja astmaliiton asiantuntijalääkäri Timo Vanto toteaa, että suurelle osalle se on kuitenkin tarpeetonta.

– Antihistamiinit vaikuttavat nopeasti, jo puolen tunnin kuluessa. Valtaosalla potilaista oireet ovat lieviä, ja heille riittää lääkkeen aloittaminen vasta, kun oireet alkavat. Vain vaikeaoireiset saattavat hyötyä siitä, että lääkitys aloitetaan etukäteen, Vanto toteaa.

Samoilla linjoilla on myös Allergia- ja astmaliiton neuvoja Anne Vuorenmaa. Liiton mukaan olemassa ei ole riittävästi tutkimustuloksia siitä, että lääkkeen etukäteen aloittaminen auttaisi.

Vain vaikeaoireiset saattavat hyötyä siitä, että lääkitys aloitetaan etukäteen.

– Timo Vanto, asiantuntijalääkäri

Mikäli oireet ovat olleet aikaisempina vuosina lieviä, ei antihistamiinia tarvitse alkaa syödä ikään kuin varalta.

– Voi ihan rauhassa odottaa, tuleeko tänä keväänä oireita ollenkaan. Esimerkiksi viime kevät oli monelle lieväoireinen, kun siitepölyä oli vähän. Tällaisessa tilanteessa oli ihan järkevää aloittaa lääke vasta, jos sitä tarvitsi, Timo Vanto sanoo.

Tarkista lääketilanne hyvissä ajoin

Voimakkaita allergiaoireita kokeva joutuu usein käyttämään myös kortisoninenäsumutetta. Asiantuntijalääkäri Timo Vanto kertoo sen vaikuttavan antihistamiineja hitaammin.

– Kortisoninenäsumutteet on hyvä aloittaa ajoissa, jotta teho on päällä jo silloin, kun siitepölykausi alkaa. Eli se riippuu lääkkeestä ja oireiden vaikeudesta, koska lääkitys kannattaa aloittaa, Vanto sanoo.

Hän muistuttaa pitämään huolta siitä, että lääkkeitä löytyy kotoa, kun oireet alkavat.

– Lääkärille ei kannata alkaa soittaa reseptin uusimisesta vasta sitten, kun siitepölysesonki on päällä. Silloin on ruuhkaa, Vanto sanoo.

Lepän ja pähkinäpensaan kukinta aloittaa siitepölykauden maalis-huhtikuussa. Sen jälkeen kukkii maassa eniten siitepölyoireita aiheuttava koivu. Ennusteiden mukaan koivun siitepölyä on tänä keväänä ilmassa keskimääräistä vähemmän.

Tuoreimmat aiheesta: Terveys

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä