Kainuu |

Alijäämien syyt selvitetään tulevaa varten

Sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten hallitseminen on nousemassa Kainuun tulevaisuuden isoksi kysymykseksi. Vaikka Kainuussa noudatetaan valtakunnallisia sote-linjauksia, viime vuoden aluksi neljän miljoonan euron kokoisiksi arvioidut alijäämät ovat parissa kuukaudessa paisuneet jo lähes kolminkertaisiksi.

Kuntavaakunan symboli ja eurokolikoita.
Kuva: YLE Uutisgrafiikka

Kainuu pystyi hallintokokeilun alussa hillitsemään sosiaali- ja terveysmenojen kasvua muuta maata paremmin. Viime vuonna kurssi kuitenkin kääntyi. Nyt on toiveissa, että kustannusten nousussa pysyttäisiin valtakunnallisen keskiarvon tuntumassa. Tavoitteesta tekee haasteellisen se, että viime vuonna sosiaali- ja terveyspalveluissa syötiin käytännössä tämänkin vuoden kehitysvarat. Sosiaali- ja terveysjohtaja Maire Ahopelto ei kuitenkaan heitä kirvestä kaivoon.

- Tänä vuonna katsotaan, kuinka pitkälle näillä viime vuonna tavallaan jo käytetyillä resursseilla tullaan tänäkin vuonna toimeen.

Ahopelto korostaa, että vuosi 2011 oli Kainuussa poikkeuksellinen. Ostopalveluiden määrä Oulun yliopistosairaalasta lisääntyi huomattavasti, samoin asumispalveluissa tarvittiin lisäpaikkoja arvioitua enemmän. Tämän lisäksi henkilöstöä tarvittiin reilusti arvioitua enemmän muun muassa sairauslomien paikkauksissa.

Alijäämät siirretään vuoden lopussa suoraan Kainuun kuntien maksettavaksi, koska Kainuun hallintokokeilu loppuu. Tämän hetken arvion mukaan Kainuun kuntien yhteisesti maksettavaksi tulee ainakin 20 miljoonan euron alijäämälasku.

Selvityksillä halutaan estää yllätykset jatkossa

Kainuun maakunta -kuntayhtymän sisällä selvitetään nyt tarkasti tämän hetken alijäämien syitä, jotta ensi vuoden alusta pystyttäisiin uuden kuntayhtymän kautta tuottamaan palvelut pitkien etäisyyksien maakuntaan ilman uusia yllätyksiä.

- Koska palvelutarve kasvaa koko ajan, niin meidän pitäisi tietää, miten siihen vastataan. Ovatko omalla tuotannolla tuotetut palvelut ostopalveluita edullisempi vaihtoehto ja miten palvelut oikein sitten pitäisi tuottaa?

Tämä voi tietää muutoksia. Kainuussa on jo hallintokokeilun alusta noudatettu sitä, mitä valtiollisesti nyt suositaan, eli avohoitopainotteisuutta sekä varhaista hoitoon pääsyä. Käytännössä siis kunnat joutuvat pähkäilemään, onko jokainen palvelu jokaisessa Kainuun kylässä sittenkään mahdollista.

- Kaikkea ei ole järkevää jokaisen kunnan tarjota vaan tehdä yhteistyötä, sopia niistä palveluista, mitä kuntienkin kesken kannattaa järjestää esimerkiksi usean kunnan alueella.

Tämä koskee Ahopellon mukaan sekä palvelua että henkilöstöä. Varsinkin pienten paikkojen kohdalla työntekijä voi vastata isommastakin alueesta.

Kuka maksaa ja mistä?

Palveluiden ja niiden rahoituksen suhde on aiheuttanut erimielisyyttä Kainuussa jo pitkään. Ahopellon mukaan hallintokokeilun jälkeiseen aikaan perustettavassa kuntayhtymässä sama asia joudutaan jälleen käymään läpi. Kuntien on päätettävä yhdessä, mitä palveluita ja millä rahoitusosuudella yhdessä tuotetaan. Vaikka sote-palveluiden kustannusten jatkuva nousu on ongelma koko maassa, Ahopelto pitää kuntayhtymämallia parempana vaihtoehtona kuin koko järjestelmän siirtämistä yhden rahoittajan, eli valtion hoidettavaksi.

- Tätäkin on tutkittu mutta esimerkiksi muissa maissa valtion rahoittamissa palveluissa kustannukset nousivat vielä huomattavasti enemmän. Joku sen palvelun maksaa kuitenkin valtiollekin. Lisäksi kunnat pystyvät kuntayhtymässä sopimaan ja linjaamaan alueensa palveluita tarkasti. Jos valtio olisi vastuussa, millainen sananvalta kunnilla silloin olisi?

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä