Kaada kuusi, pian on jo myöhäistä!
Jos et omista muovikuusta ja haluat aidon luonnonkuusen jouluaatoksi, kaada kuusi nopeasti. Kansanperinteen tutkija Anne Pöyhönen tietää nimittäin kertoa, että perjantain jälkeen kaadetut joulukuuset tulevat varistamaan neulasensa hetkessä.
Kansanperinteen tutkija Anne Pöyhösellä on mielenkiintoista tietoa kalenterivuoteen, täysikuuhun ja joulukuusen katkaisuhetkeen liittyen.
- Kuusen merkitys on ollut kertoa, että kevät palaa. Vihreys säilyy ja luonnossa nähdään sen uusi kasvaminen. Nykypäivänä se onnistuu vain, jos kuusi osataan kaataa oikeaan aikaan, eli saadaan se kasvamaan kerkkää. Kuusi on kaadettava luonnonrytmien mukaan, eli kasvavan kuun 11 ensimmäisen päivän aikana, Pöyhönen sanoo.
- Tänä vuonna uusikuu oli 5. joulukuuta, eli kuusen kaatoaika alkoi itsenäisyyspäivästä. Kun siitä laskee 11 vuorokautta eteenpäin, alkaa olemaan niin, että kolme päivää ennen täyttäkuuta ei enää voi kaataa kuusta. Täysikuu on ensi viikon tiistaina, joten perjantaihin asti on aikaa ottaa joulukuusi irti juuristaan, jos haluaa sen pysyvän vihreänä eikä halua imuroida neulasia juhannukseen asti. Täydellä kuulla kaadettu kuusi varistaa varmasti kaikki ja nopeasti.
Missä uusikuu syntyy?
Vanhalla kansalla ei ollut optiota muovikuusen ostamiseen. Luontoa tarkkailtiin, koska ei ollut vaihtoehtoja. Luonto oli ainoa, mikä muuttui - ei ollut televisiota, radiota tai lehtiä.
- Nykyäänhän me luemme aamulla lehdestä, millainen sää on sen sijaan, että kohotettaisiin katse ikkunaan tai mentäisiin ulos.
Pöyhönen selittää kuusen kaatoa uudenkuun mukaan tarkemmin:
- Kuusessa nousee kasvavalla kuulla kahden viikon ajan nestettä ylös. Vauhti on kovimmillaan juuri ennen täyttäkuuta. Jos sen katkaisee, se imee kuusen jalan tyhjäksi, mutta haihduttaa vielä enemmän. Silloin se takuulla kuivuu pystyyn. Vähenevällä kuulla taas kuivuminen yleisesti voimistuu paljon ja nestevirtaukset menevät alaspäin. Se ei siis vedä kuusen jalasta tarpeeksi vettä ja kuivuu silti.
- Juuri ennen joulua ei tänä vuonna saa kunnollista kuusta. Kuusi pitää joinakin vuosina katkaista aikaisemmin ja joinakin vuosina juuri ennen joulua, riippuen mistä uusikuu syntyy. Eikä tämä ole pelkästään suomalainen juttu, tämä tiedetään maailmalla, Pöyhönen sanoo.
Testaa perunalla
Kun siis lähtee joulukuusen ostoon esimerkiksi markettiin, kannattaa pyytää varmuus siitä, milloin kuusi on katkaistu.
- Sanon aina kuuasioista, että missään nimessä niihin ei saa ruveta uskomaan, koska tarkkailu loppuu tasan heti. Ainoastaan jos itse tarkkailee ja käyttää omaa järkeään, saavuttaa tietoa, missä tahansa asiassa. Ehdottomasti kannattaa siis tarkkailla, kokeilla ja testata.
- Kevään koittaessa kuusiasiaa voi testata perunan kanssa - istuttaa kasvavalla kuulla osan ja vähenevällä kuulla osan. Niistä voi sitten katsoa, kumpi tekee mukuloita ja kumpi vartta. Toinen siis kasvaa ylös ja toinen alas. Edeelleenkään ei saa ruveta uskomaan, vaan kokeilun pitää jatkua. Älkää uskoko, vaan kokeilkaa.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Krista Kiurusta SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja
Porilaisministeri Krista Kiuru nousi odotetusti SDP:n puheenjohtajistoon. Kiuru valittiin ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Helsinkiin kokoontuneessa puoluekokouksessa perjantaina iltapäivällä.
Törkeästä ryöstöstä epäilty vangittiin
Porin kuudennessa kaupupunginosassa tehtiin viime tiistaina törkeä ryöstö, jossa ryöstön uhri sai vaikeita vammoja. Poliisi on vanginnut teosta epäiltynä porilaismiehen.
Kankaanpään taideväki: Älkää ajako museota alas!
Kankaanpäässä yritetään tasapainottaa kaupungin kehnoa taloustilannetta. Kankaanpään kaupunginmuseolle säästösuunnitelmien toteutuminen merkitsisi melkoista kuoliniskua.
Osa Porin palvelulinjoista maksuttomia kesäkuussa
Ilmaiskampanjan aikana seurataan matkustajamäärien kehittymistä ja niiden perusteella kaupunki päättää palvelulinjojen jatkosta. Kuljettajalle voi myös jättää palautetta palvelulinjasta.
Kuntaremontti: Rauman kaupunginjohtaja kutsuttiin apuun
Arno Miettinen ryhtyy valtionosuusuudistuksen selvitysmieheksi kuntaministerin pyynnöstä. Miettisen mukaan nykyinen järjestelmä on niin sekava, etteivät kunnat pysty arvioimaan valtionosuuksien vaikutusta talouteensa.
Porin teatterilla ennätyskausi
Porin teatterin esityksissä kävi ennätysmäärä väkeä. Yhteensä yleisöä oli 59 049 katsojaa.
Kankaanpään juhlavaltuusto ulkona
Valtuuston 100-vuotiskokous pidetään Kankaanpään kauppatorilla. Kokouksessa käsitellään mm. tilinpäätöstä.
Ulvilassa tulossa tiukka kaupunginjohtajaäänestys
Valtuustossa istuvat puolueet eivät ole tehneet kaupunginjohtajavaalista ryhmäpäätöksiä, vaan valtuutetut saavat vapaat kädet. Valinnan odotetaan menevän toiselle kierrokselle.
Rauman seudulla asuntomurtosarja
Poliisin tietoon on tullut jo viisi vastaavantyyppistä rikosta. Päivällä tehdyissä murroissa on viety muun muassa koruja ja rahaa. Poliisi kaipaa yleisövinkkejä.
Ruosniemessä uhkaava tulipalo
Palokunta sai Ylikyläntiellä syttyneen omakotitalon ulkoseinän sammutettua eivätkä vahingot kasvaneet suuriksi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.