Kotimaa

Alkoholilaki muuttuu: Kokoomus haluaisi vahvempia juomia kauppoihin

Kokoomus haluaa nykyistä vahvempia juomia kauppojen valikoimiin sekä pidentää alkoholin myyntiaikoja. Tänään kokoontuneen kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä rajoitusten väljentäminen lisäisi työllistävyyttä, elinkeinomahdollisuuksia ja yksilönvapautta. Suomen alkoholilakia ollaan parhaillaan sorvaamassa uusiksi.

Olutpakkauksia kaupassa.
Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on ottanut kantaa alkoholilain kokonaisuudistusta koskevaan ensimmäiseen lakiluonnokseen. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo antaa tunnustusta ensimmäiselle lakiluonnokselle, mutta enemmänkin tulisi tehdä.

Hyvinä uudistuksina kokoomus näkee ravintola-alan anniskelun jatkoaikaluvista luopumisen, henkilökunnan osaamisvaatimusten yksinkertaistamisen ja pikkutarkkojen annosmäärä- ja kokorajoitusten jäämisen historiaan.

Kokoomus: lisää muutoksia tarvitaan

Kokoomus haluaa kuitenkin enemmänkin kevennyksiä, erityisesti päivittäistavarakaupan alkoholinmyyntisäädöksiin. Muun muassa päivittäistavarakaupassa myytävien juomien valmistustaparajoitus olisi poistettava, ja alkoholin myyntiaikoja tulisi laajentaa kaupoissa.

Vähittäiskaupassa myytävien juomien vahvuusrajaa on kokoomuksen mielestä nostettava nykyisestä 4,7 prosentista merkittävästi. Myös viinit olisi otettava keskusteluun. Kokoomuksen mukaan tämä muutos helpottaisi pienpanimotuotteiden jakelua ja kotimaan kauppa voisi paremmin kilpailla matkustajatuontia vastaan.

Myös ravintoloille olisi annettava oikeus vähintään päivittäistavarakauppavahvuisten juomien ulosmyyntiin.

Anniskeluluvista tulisi tehdä toiminnanharjoittajakohtaisia. Silloin anniskeluluvan saanut yritys voisi perustaa pelkällä ilmoituksella tilapäisen anniskelupaikan esimerkiksi ulkoilmatapahtumaan.

Kokoomus haluaa myös, että kotimaisille valmistajille annetaan oikeus kertoa omista tuotteistaan vapaasti nettisivuillaan ja harjoittaa verkkokauppaa vientimarkkinoilla.

Laki muuttuu ensi vuonna

Uuden alkoholilainsäädännön on määrä tulla voimaan ensi vuonna tammikuussa.

Sosiaali- ja terveysministeriö esitteli viime viikolla ensimmäisen lakiluonnoksen, jossa muun muassa esitetään, että anniskelulupien jaottelusta kaikkiin alkoholijuomiin, viineihin ja keskiolueen eli jaottelusta A-, B- ja C-oikeuksiin luovuttaisiin. Esityksen perusteella myöskään vahvat oluet tai viinit eivät olisi tulossa ruokakauppoihin.

Aiemmin muista hallituspuolueista perussuomalaiset on todennut, että Suomen alkoholipolitiikkaa tulisi muuttaa vapaampaan ja eurooppalaisempaan suuntaan. Keskusta on tähän mennessä ollut maltillisempi alkoholipolitiikkaa koskevissa lausunnoissaan.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä