Kotimaa |

Alle kolmannes pitää vihkioikeutta keskeisenä kirkon jäsenyydelle

Alle kolmannes suomalaisista pitää kirkon vihkioikeutta keskeisenä syynä olla kirkon jäsen. YLE Uutisten kyselyn mukaan yli puolelle nuorista vihkioikeus on kuitenkin tärkeä syy kirkkoon kuulumiseen.

 Hääpukua laitetaan pussiin
Video
15—24-vuotiaiden joukossa vihkioikeuden nosti tärkeäksi syyksi kirkkoon kuulumiseen yli puolet, 56 prosenttia.

Vaatimukset sukupuolineutraalista avioliittolaista ovat herättäneet viime aikoina keskustelua myös kirkon vihkioikeudesta. Helsingin piispa Eero Huovinen on väläyttänyt vihkioikeudesta luopumista, jos laki hyväksyttäisiin. Arkkipiispa Kari Mäkinen taas haluaa joka tapauksessa pitää kiinni tästä oikeudesta.

YLE Uutiset kysyi suomalaisilta onko evankelis-luterilaisen kirkon vihkioikeus keskeinen syy olla kirkon jäsen. Vain alle kolmannes, 32 prosenttia, vastaajista piti vihkioikeutta keskeisenä syynä kuulua kirkkoon.

Eri ikäluokkien vastauksissa oli kuitenkin huomattavaa hajontaa: nuorimmassa eli 15—24-vuotiaiden joukossa vihkioikeuden nosti tärkeäksi syyksi jo yli puolet, eli 56 prosenttia.

"Vihkioikeudesta kiinni pitäminen iso asia"

Kirkkohallituksen perheasiain johtaja Martti Esko ei ole kovin yllättynyt tuloksista, sillä kirkkoon kuulumiseen on vihkiperinteen ohella muitakin syitä. Näistä hän nostaa esimerkiksi diakonian ja perheneuvonnan.

Tästä huolimatta Esko pitää vihkimistä kirkolle lähes välttämättömänä toimituksena, sillä kastetoimi ja myöhemmin rippikoulu toteutetaan sen varassa.

- Kokisin suoran irtautumisen vihkitoimituksesta aika kohtalokkaana kirkon toiminnalle. Pidän vihkioikeudesta kiinni pitämistä niin isona asiana, että jos siitä luovutaan, niin tulevaisuudessa eroluvut voivat nousta suuresti nimenomaan nuorten osalta, Esko sanoo.

Koko 2000-luvun jäsenmäärän laskusta kärsineen evankelis-luterilaisen kirkon kannattaisikin perheasiain johtaja Eskon mukaan pikemminkin panostaa vihkitoimitusten hyvään hoitamiseen.

- Tämän kirkollisen toimituksen hyvä hoitaminen edellyttää mielestäni useita keskusteluja vihkiparin ja papin välillä ja heidän kanssaan perhepappina säilymistä vihkitoimituksen jälkeen, Esko linjaa.

YLE Uutisten Taloustutkimukselta tilaamaan tutkimukseen haastateltiin 1 005:ttä 15-79-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen virhemarginaali on noin 2,5 prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä