Alueen omat tuotteet eturivissä Pieksämäellä
Pieksämäki on saanut oman vanhan ajan lähiruokakaupan. Lähiruokamestareiden uusi tilamyymälä on erikoistunut lähellä tuotettuihin ja jalostettuihin elintarvikkeisiin. Myös alueen tuottajat ovat tyytyväisiä uuteen kauppapaikkaan.
Markus Hytösen marja- ja vihannestilalla Joroisten Montolanmäellä riittää liikettä aamuvarhaisesta alkaen. Nuori isäntä Markus Hytönen kaartaa pihaan isolla pakettiautolla. Ensimmäinen vihanneslasti torille ja asiakkaille on viety, ja nyt pakataan vihanneksia ja mansikoita Pieksämäen Lähiruokamestareiden myymälään.
- Omaa torikauppaa teemme Joroisten, Varkauden ja Leppävirran toreilla. Tuotteita lähtee myös Joroisten liikenneaseman tuoretorille, ravintolohin ja esimerkiksi pitopalveluyrityksiin. Uusi liike Pieksämäen keskustassa on tervetullut lisä, sillä nyt voimme toimia ympäri vuoden, kertoo seitsemättä vuottaan maatalousyrittäjänä toimiva Hytönen.
Välillä asiointi isojen keskusliikkeiden kanssa on kuin taistelua David vastaan Goljat.
- Toivotaan, että lähiruoka-ajattelun ja suoramyynnin kautta tuottaja saa työlleen paremman palkan, kun yksi porras jää välistä pois. Keskusliikkeiden kanssa toiminta on ollut samanlaista taistelua kun David vastaan Goljat, mutta hyvinhän siinäkin taistelussa kävi, virnistää nuori isäntä.
Markus Hytönen pitää tärkeänä, että tilamyymälöiden myötä tuotteiden kuljetukset keskusvarastoon ja takaisin vähentyvät huomattavasti. Nyt paikallisesti suunnitellaan mallia, jolla alueen tuotteet saataisiin samalla kyydillä toimitettua perille uuteen liikkeeseen.
Tilamyymälälle on selvä tarve
- Kasvishylly on meidän ylpeydenaiheemme, ja irtoleipää on jouduttu kahtena päivänä tilaamaan lisää. Samoin marjamehut ja ruislastut ovat tehneet kauppansa lämpimällä säällä, listaa yrittäjä suosikkituotteita.
Ajavaisten yleisöryntäys ja ensimmäisen viikon kokemukset ovat yrittäjän mielestä todisteena tilamyymälän tarpeellisuudesta. Sari Venäläinen uskoo vahvasti lähiruoan tulevaisuuteen.
- Tuntuu siltä, että lähiruoka on nyt in-juttu. Kun ihmiset oikeasti saavat tuoretta hyvää ruokaa, he ostavat sitä jatkossakin. Meillä on ringissä 20-30 alueen tuottajaa, ja pientuottajat tarjoavat koko ajan lisää myytävää hyllyille. Kun kokemusta lähiruokapisteestä kertyy lisää, myymäläkonseptin siirtäminen lähikaupunkeihin kiinnostaa.
Pieksämäen tilamyymälän tarpeellisuutta todistaa myös hyllyjä tutkiva Paula Kairinen, jonka ostoskassiin tiensä tänään löysivät uudet perunat ja possun suikaleliha.
- Entisenä pieksämäkeläisenä tulin uteliaisuudesta katsomaan uutta kauppapaikkaa, ja hyvältä näyttää. Puhtaampi ja tuoreempi lähiruoka on minun juttuni.
