Alv-uudistus uhkaa halpaa verkkoshoppailua?
Valtiovarainministeriön aikomus laskea roimasti alv-rajaa on suututtanut ahvenanmaalaiset. Ahvenanmaan maakuntahallitus laskee menettävänsä 15 - 20 miljoonaa euroa vuodessa ja samalla kymmeniä työpaikkoja. Ahvenanmaan postissa uskotaan, että kärsijöiksi joutuvat halpoja tuotteita verkkokaupoista ostavat suomalaiset.
Jomalan kuntaan rakennetussa uudessa postitalossa käsitellään kymmeniä tuhansia paketteja vuodessa: vaatteita, leluja, muistikortteja, piilolinssejä, elokuvia, kirjoja, värikasetteja, monenlaisia teknisiä laitteita. Ne rahdataan laivoilla Helsinkiin ja Turkuun.
Alle 43,48 euron lähetyksistä ei kanneta alv:tä. Verovapaasta myynnistä on tullut Ahvenanmaan postille kultakaivos. Liikevaihto on noussut kohisten, 60 - 70 prosenttia.
- Tänä vuonna liikevaihtomme on yli 35 miljoonaa euroa, kertoo Ahvenanmaan postin toimitusjohtaja Henrik Lundberg.
- Arvolisäveron rajan laskeminen on meille katastrofi. Liikevaihto laskisi ainakin 30 prosenttia. Samalla menetämme 10 - 15 työpaikkaa ja investoinnit pitää pistää jäihin, Lundberg sanoo.
"Kilpailu vääristyy"
Valtiovarainministeriön mukaan arvonlisäverottoman postimyynnin räjähdysmäinen kasvu on ollut yllätys. Sitä ei voitu arvata vuonna 1995, jolloin verorajasta neuvoteltiin.
- Monet verkkokauppayritykset ovat muuttaneet Ahvenanmaalle ja verovapaiden tuotteiden myynnin kasvu vääristää kilpailua, sanoo valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies Tiina Maisala.
Pienin perittävä arvonlisävero aiotaan laskea 10 eurosta 5 euroon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että vain alle 22 euron hintaiset Ahvenanmaan kautta kiertävät ostokset olisivat tulevaisuudessa arvolisäverottomia.
- Etenemme nopeasti ja haluamme laskea alv-rajaa jo parin vuoden sisällä. Saamme lisää verotuloja 15 - 20 miljoonaa, Maisala kertoo.
Verkkokauppa siirtyy muualle
Arvolisäveroton kauppa on houkutellut Ahvenanmaalle lukuisia verkkokaupan yrityksiä muun muassa Virosta ja Norjasta. Verkkokauppa.com aloitti toimintansa itsehallintomaakunnassa viime vuonna.
- Jos alv-raja laskee niin se merkitsee käytännössä toimintamme lopettamista, toteaa toimitusjohtaja Samuli Seppälä verkkokauppa.comista.
- Hyvä asia meidän kannaltamme on se, että Amazon.comista tai Play.comista tulevat lähetykset joudutaan jatkossa lähes aina tullaamaan eli maksamaan lisäverot, Seppälä lisää.
Hänen mukaansa Ahvenanmaan postimyynti muihin EU-maihin voisi olla hyvä kilpailuetu Suomelle. Postimyynti Suomeen on tärkeää.
- Jos valtiovarainministeriö laskee perittävää alvia, niin uskon, että verkkokauppatoiminta hiipuu kokonaan Ahvenanmaalla, Seppälä toteaa.
- Me lähdemme muualle. Virossa alle 150 euron lähetyksiä ei tarvitse tullata.
Kuka lopulta maksaa laskun?
Ahvenanmaan taloudesta vastaava ministeri Mats Perämaa pitää Suomen valtiovarainministeriön suunnitelmia kohtuuttomina.
- Nettotulot on laskettu aivan väärin, Perämaa sanoo harmissaan.
- Tästä alv-laskusta seuraa meillä työttömyyttä, yritykset kaikkovat Suomesta ja Ahvenanmaalta. Itella voi menettää tuhansien pakettien tulvan, Mats Perämaa summaa.
Ministerin mielestä lopullisen laskun saldo voi olla valtiolle hyvinkin miinusmerkkinen. Ahvenanmaan postin toimitusjohtaja Henrik Lundberg muistuttaa myös siitä, kuka joutuu loppupeleissä maksajaksi.
- Tästä kärsivät eniten suomalaiset veronmaksajat. Postimyyntituotteiden hinta nousee. Haja-asutusalueen ihmiset, joilla ei ole mahdollisuutta käydä erikoiskaupoissa eivät saa enää verkkokaupasta edullisia tuotteita.
Ahvenanmaan posti on jättänyt valtiovarainministeriölle lausunnon. Ahvenanmaalla asiasta käydään vilkasta keskustelua.
- Ahvenanmaa on nyt vastatuulessa, ministeri Mats Perämaa kuittaa tiukan keskustelun.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.