Älysovellus torjuu Suomenlahden tankkerionnettomuuksia
Öljyonnettomuuksia pyritään Suomenlahdella tulevaisuudessa torjumaan älypalvelulla. Uudenlainen navigointijärjestelmä helpottaa jatkossa laivoja turvallisen reitin valinnassa.
Vaikka yhä harvempi alus laskee öljyisiä jätevesiä Suomenlahteen ja Itämereen, on onnettomuusriski kasvanut. Öljykuljetukset Venäjän raakaöljysatamista kasvavat jatkuvasti ja arvion mukaan Suomenlahdella kulkee 20 säiliöalusta päivässä jo vuonna 2015.
Tankkerionnettomuuksia ennaltaehkäisevää älykästä navigointipalvelua alettiin kehittää Tankkeriturva -nimellä kulkevana hankkeena 2010. Kehittelyn aloitti John Nurmisen Säätiö ja palvelun omistaa Liikennevirasto. Säätiö on laittanut hankkeeseen 500 000 euroa lahjoituksina saamillaan varoilla.
- Tässä ei ole varsinaisesti mitään uutta teknologiaa, vaan kyse on olemassa olevien järjestelmien yhdistämisestä älykkäästi, hankkeen vetäjä Pekka Laaksonen John Nurmisen Säätiöstä sanoo.
Reitit tarkastetaan alusliikennekeskuksessa
Käytännössä tankkerialukset lähettävät reittisuunnitelman internetin välityksellä alusliikennekeskukseen, jossa reitti tietokoneavusteisesti tarkastetaan. Näin ei ole koskaan aiemmin toimittu.
Alukset itse puolestaan saavat aiempaa helpommin luotettavaa tietoa omaan reittiinsä liittyvistä sää-, jää- ja poikkeustilanteista. Toisin kuin ennen, nyt kaikki nämä oleelliset tiedot on koottu yhdelle monitorille.
- Tiedot voi saada ihan perinteiselle tietokonenäytölle, mutta meillä on suunnitelmissa, että jokaisella aluksella olisi tabletit. Ne ovat kuitenkin houkuttelevampia ja käyttäjäystävällisempiä kuin perinteiset koneet. Olemme valmiit lahjoittamaan sellaisen kaikille aluksille, jos niitä ei itse halua hankkia, Laaksonen sanoo.
Liikennevirasto esittelee navigointipalvelua myös muiden maiden merenkulkuviranomaisille, jotta palvelu voidaan myöhemmin laajentaa muiden valtioiden vesialueille.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Halpabussiyhtiö kokee tulevansa sorretuksi
Halpavuorot Helsingin ja Tampereen välillä aloittava Onnibus väittää Matkahuollon vaikeuttavan yhtiön toimintaa. Linjan vuorot lähtevät Helsingistä Postitalon pysäkiltä, sillä Kampin terminaalissa vuoron aikataulut yritettäisiin Onnibusin mukaan piilottaa matkustajilta.
Jytärit, Lehmät ja Möhköt juhlivat Japsistarojen synttäreitä
Veteraanimoottoripyöräklubin alakerho Japsistarat juhlii tänään keskiviikkona 20-vuotista taivaltaan. Kekkereiden kunniaksi 70-luvun alun japanilaiset moottoripyöräklassikot kokoontuvat Haltialan tilalle. Rakkaille koneille on annettu monia lempinimiä, mutta kaikkein parasta on pärinä ja pauke.
Onnibus käynnistää Tampere–Helsinki-halpabussiliikenteen
Viimeinen este toiminnalle poistui tiistaina, kun Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta hylkäsi Linja-autoliiton ja Matkahuollon tekemän kunnallisvalituksen Postitalon pysäkin käyttämisestä kaukoliikenteeseen.
Ruotsi töhritty piiloon Pasilan katukylteistä
Parikymmentä katukylttiä, opasteviittaa ja liikennemerkkiä on joutunut ilkivallan kohteeksi Länsi-Pasilassa. Kylteistä on sotkettu yli ruotsinkieliset nimet.
Pääradan junat myöhästelevät vielä tänään
Riihimäelle päin kulkevat junat ovat tänään myöhässä 5-10 minuuttia, kerrotaan VR:n kuljetustenhallintakeskuksesta. Onnettomuuspaikalla Riihimäen asemalla korjataan vaurioituneita vaihteita.
OAJ huolissaan Vantaan koulusäästöistä
Vantaalaiskoululaiset ovat vaarassa pudota naapurikuntien oppilaita huonompaan asemaan, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Vantaa on kaavaillut karsivansa opetuksesta jopa 3 miljoonaa euroa vuodessa säästöohjelmansa aikana.
Pernilla: Näin yleisössä vain äitini
Pernilla on tyytyväinen esitykseensä putoamisesta huolimatta. Hän kuvailee esiintymistä euroviisuissa mahtavaksi once in a lifetime -kokemukseksi.
Helsinki menettää miljoonia muihin satamiin
Helsinki menettää rahaa tuovia matkustajia korkeiden väylämaksujen ja lentoyhteyksien vuoksi.
Puolet Etelä-Savon kunnista valmiita kuntajakoselvitykseen
Puolet Etelä-Savon kunnista on valmiita kuntajakoselvitykseen. Kunnallishallinnon rakennetyöryhmä selvityksessä kuntajakoselvitykseen eivät olleet valmiita Pertunmaa, Hirvensalmi, Kangasniemi, Rantasalmi, Pieksämäki, Juva, Sulkava ja Mäntyharju.
YM: Ara-asuntojen vuokrantasaus epäreilua
Ympäristöministeriön työryhmä aikoo selvittää tuetun vuokra-asumisen ongelmia.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.