Kulttuuri |

Amerikkalaista hiphop-tuottaja Timbalandia syytetään suomalaisen plagioinnista

Muun muassa Jay-Z:lle, Missy Elliottille ja Aaliyahille hittejä tuottanutta amerikkalaista hiphop-artisti Timbalandia syytetään suomalaiskappaleen plagioinnista.

Suomalainen Tempest eli Janne Suni sävelsi vuonna 2000 demotapahtuma Assemblyyn kappaleen Acid Jazzed Evening, jonka myös Timbaland (oikealta nimeltään Timothy Mosley) on mitä ilmeisimmin kuullut. Yhtäläisyydet hänen Nelly Furtadon levylle koostamaansa kappaleeseen Do it vaikuttavat selviltä. Kappaleiden samankaltaisuus on herättänyt laajaa keskustelua Internetin avoimilla uutissivustoilla ja muun muassa YouTubessa. Kappaleen säveltänyttä Sunia on kehotettu ryhtymään oikeustoimiin, mutta toisaalta samplausta eli toisten kappaleiden hyväksikäyttöä omissa tuotoksissa on myös puolustettu. Digg-uutissivustolla myös kappaleen säveltäjäksi esittäytyvä Tempest on osallistunut keskusteluun. Hän teki kappaleen Amiga-tietokoneella, ja Assemblyssä se voitti vanhemman polven tietokonemusiikin Oldskool-sarjan. Asiaa mutkistaa hieman se, ettei Timbaland käyttänyt Sunin alkuperäistä versiota, vaan norjalaisen Glenn Rune Gallefossin siitä tekemää Commodore 64 -versiota. Timbaland olisi siis velvollinen kiittämään sekä Sunia että Gallefossia. Koko ajan ja ennenkin Vastaavanlaista lainailuksi tai jopa varasteluksi luokiteltavaa toimintaa harrastetaan yleisesti, mutta harvemmin tapaukset ovat ilmiselviä. Levy-yhtiöillä on myös tapana varmistaa, että levyillä ole luvattomuuksia. Eräänlaisena ennakkotapauksena voi pitää tietokonepelimusiikkia säveltäneen David Whittakerin tekemää sopimusta Zombie Nation -yhtyeen kanssa. Yhden hitin ihmeeksi jäänyt yhtye käytti vuosituhannen lopussa listaykköseksi monissa maissa nousseessa Kernkraft 400 -kappaleessa Whittakerin musiikkia pelistä Lazy Jones. Tuolloin asia sovittiin suljettujen ovien takana, eikä korvaussummaa julkistettu. YLE Uutiset Asiaa käsitteleviä sivustoja: Janne Sunin eli Tempestin verkkosivu Digg-uutissivuston ketju aiheesta YouTube -video plagiaatista

Kommentoi aihetta (0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä