Ammattikalastuksen ahdinko näkee valonpilkahduksen Kainuussa
Ammattikalastus on Suomessa kurimuksessa. Kalastajakunta ikääntyy kovaa vauhtia ja ala ei houkuttele uusia yrittäjiä. Kainuussa ala elää yllättävää nostetta. Viimeisen vuoden aikana ammattikalastajien määrä Kainuussa on noussut ja kalankäsittelytiloja tarvitaan lisää.
Aamuhämärässä, säässä kuin säässä, alkaa kalastajien matka omille verkoille Oulujärvellä. Kainuulaisten järvien kalakanta on erittäin hyvä ja nyt nouseekin ainakin kuhaa, haukea ja matikoita. Kaikki menee kaupaksi. Isä ja poika eli Ari ja Jussi Paasi ryhtyivät yrittäjiksi vuosi sitten.
- Tässä on harrastus muutettu työksi. Kalan menekki on hyvä ja kalaa tulee Oulujärvestä erittäin hyvin, joten päätimme ryhtyä kalastusyrittäjiksi. Tätä ollaan nyt vuoden verran tehty ja tarkoitus on jatkaa eteenkin päin tästä, sanoo Ari Paasi.
Päivän saalis verkoilla on keskimäärin 80 kiloa. Kalat päätyvät kauppojen tiskeille kautta Suomen.
Uusia tiloja
Kuhmossa järjestetyn ammattikalastajakurssin toivotaan tuovan myös Kuhmoon lisää uusia yrittäjiä. Mikäli 4-5 kalastajaa lyö vielä hynttyyt yhteen, rakennetaan Kuhmoon oma kalankäsittelylaitos. Kajaanissa, Oulujärven rannalla sijaitsevan Koutalahden kalakäsittelytiloja aiotaan laajentaa.
- Markkinoilla lähikala ja yleensä lähiruoka on kovassa huudossa ja ehkä kulutustottumukset ovat muuttuneet. Esimerkiksi norjalainen lohi ei ole enää niin haluttua kuin aikaisemmin. Se tuo tilaa tälle luonnon kalalle, kertoo Kainuun ja Koillismaan kalaleaderin aktivaattori Teuvo Hatva.
Vaikka suomalainen kala maksaa monta kertaa enemmän kuin jo paikoin tarjouksessa lähes pilkkahinnalla myytävä norjalainen lohi, niin se ei yrittäjää pelota. Kuha on nyt todellinen suosikkikala.
- Hintaanhan ei ikinä ole tyytyväinen, sitä pitäisi saada kulujen takia nostettua vieläkin, toteaa kalastaja Ari Paasi
Kalamies ei kaipaa kesää paukkupakkasillakaan
25-vuotias Jussi Paasi päätti myös ryhtyä yrittäjäksi ja lähti isänsä mukaan.
- Mietin tätä kalastajan ammattia jonkin aikaa, mutta sitten päätin lähteä mukaan. Hyvä ammatin valinta.
Kalastajan ammattissa nuorta miestä viehtää muun muassa vapaus.
- Verkoille voi lähteä periaattessa silloin kun haluaa, niin onhan siinä tietynlainen vapaus. Joka päivä siellä on kuitenkin käytävä.
Vaikka olotilat tuulisella Oulujärvellä parinkymmenen asteen pakkasessa ovat hyiset, ei kalamies kesää kaipaa.
- Parasta kalastusaikaa on syksy ja talvi. Talvella kalastus on paljon helpompaa kuin kesällä. Ei tarvitse keikkua tuolla aallokossa, naurahtaa Jussi Paasi.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Oulujärvellä selvittiin säikähdyksellä
Kulunnanpuron suualueella vähennetään veden laadun mittauksia, koska öljypuomit estivät öljytuhon leviämisen Oulujärvelle.
Kajaanissa ei järjestetä debattikisaa
Kajaanin Nuorkauppakamarin torstaille järjestelemä debatoinnin Suomen mestaruuskilpailujen osakilpailu Kajaanissa on peruttu osallistujien vähyyden vuoksi.
Keskustele: Piinaavatko pikku mönkijät sinun pihamaatasi?
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Kainuussa yleisin ongelmanaiheuttaja on lehtokotilo.
Kajaanin AMK valmistautuu irtisanomisiin
Mahdolliset irtisanomiset tehdään 5. heinäkuuta. Ammattikorkeakoulu reagoi vähenevään valtionrahoitukseen kolmessa vaiheessa.
Hammaslääkäriin edelleen pitkä jono
Kainuulaiset joutuvat jonottamaan edelleen liian pitkään hammaslääkäriaikaa. Lääkäriaika sen sijaan järjestyy samassa ajassa kuin muuallakin, eli alle kuukaudessa.
Vammaisten asumisjärjestelyt taas pinnalla
Kainuun maakunta -kuntayhtymä jatkaa suunnittelua vammaisten asumisyksikön siirtämiseksi yhteisiin tiloihin Lohtajalla Kajaanissa.
Käärmeet eivät kaikkoa tappamalla
Jos pihapiiri on käärmeille mieluinen paikka, ne löytävät sinne aina uudestaan karkotuskeinoista huolimatta.
Talvivaaran linnut kuolivat myrkytykseen
Kaivosalueelta löytyneiden lintujen kuolinsyy paljastui Eviran Oulun laboratoriossa tehdyissä tutkimuksissa. Talvivaaran prosessivesialtaasta löydettiin kymmeniä kuolleita lintuja huhtikuun lopussa.
Tappajaetanat tuhoavat pian maaseudulla
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Oulussa on tehty virallinen havainto suurehkosta tappajaetanasta eli espanjansirusta. Kainuussa yleisempi ongelma on pienempi lehtokotilo
Nuoren MM-aerobiccaajan valmentaja hyllytettiin seurasta
Aerobicin maailmanmestaruuskisojen nuorisosarjaan ensi viikolla osallistuvan kajaanilaisen Tanja Martikaisen valmentaja Anna Kokko on vapautettu tehtävistään Kajaani Gymnastic-seurassa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.