Politiikka

Analyysi: Kilpailukykysopimus, osa 6 - Varovaiset lupaukset Suomen mallista ja veronalennuksista

Kilpailukykysopimus on kuin draamasarja, joka on edennyt kuudenteen jaksoon. Tällä viikolla on soviteltu sanat Suomen mallista ja hallituksen mielestä voi jopa puhua veronkevennyksistä.

Riikka Uosukainen
Riikka Uosukainen Kuva: Yle

Keskusjärjestöt saivat loppuviikosta neuvoteltua yhteisen näkemyksen niin sanotusta Suomen mallista. Mallin puuttuminen kilpailukykysopimuksesta oli alunperinkin pettymys pääministeri Juha Sipilälle, mutta nyt sitä tarvittiiin erityisesti palvelualojen Pamin hylättyä sopimuksen. Ilman Pamia sopimuksen kattavuus on liian heikko.

SAK:n hallituksessa tänään siunattu paperi Suomen mallista on vasta alustava näkemys tulevasta palkanmuodostuksesta Suomessa, ei siis vielä mikään malli. Järjestöt lupaavat lyhyesti, että työmarkkinaratkaisuilla tuetaan kansainväliselle kilpailulle alttiiden alojen kilpailukykyä, työllisyyttä, tuottavuutta ja julkisen talouden tasapainoa.

Niukkaa muotoilua on maan hallituksessa pidetty riittävänä antamaan näkymää siitä mitä työmarkkinoilla tapahtuu 2017 jälkeen. Heiveröinenkin lupaus kansainvälisen kilpailukyvyn ja julkisen talouden tasapainon tukemisesta kuljettaa hallitusohjelmaa ja maan taloutta toivottuun suuntaan.

Riittääkö tämä sopimuksesta irtautuneille liitoille, erityisesti Pamille? Pitäisi riittää, jos katsoo hylkäämisen yhteydessä esitettyjä ehtoja

Elinkeinoministeri Olli Rehn sanoi tänään Politiikan avokonttori -sarjan verkkohaastattelussa, että kilpailukykysopimus ja linjaus Suomen mallista mahdollistavat luopumisen lisäleikkauksista lapsilisiin, aikuiskoulutustukeen, työttömyysturvaan, vanhempainvapaaseeen ja matkustaja-alustukeen. Listalla on muitakin leikkauskohteita, mutta nämä ovat olleet kaikkein vaikeimpia palkansaajajärjestöille.

Pakkolaeista luopumisesta hallitus on ilmoittanut jo aiemmin.

Myös ministerien puheet mahdollisista veronalennuksista olivat tänään muuttuneet toiveikkaammiksi. Valtiovarainministeri Alexander Stubb sanoi Yle uutisille, että Suomen malli antaa liikkumavaraa sille, että voidaan puhua veronkevennyksistä. Lähes täsmälleen samaa sanamuotoa käyttivät  pääministeri ja sopimuksesta neuvotteluvastuuta kantava elinkeinoministeri. Työmarkkinakierroksen lopullista tulosta arvioidaan kesäkuussa.

Riittääkö tämä sopimuksesta irtautuneille liitoille, erityisesti Pamille? Pitäisi riittää, jos katsoo hylkäämisen yhteydessä esitettyjä ehtoja. Puheenjohtaja Ann Selin sai toivottavasti kuulla jo tänään ministereiltä toivomaansa selkeää puhetta.

Tänään jäi vielä auki se, tuleeko hallitukselta vielä talouspoliittisen ministerivaliokunnan tai kolmen ässän keskustelujen jälkeen tarkennuksia tämänpäiväisiin puheisiin.

Pamin hallituksen kokous on torstaina, viikon kuluttua. Sekin aika on pois satojen sopimusten sovellusneuvotteluista, joiden pitäisi olla valmiina toukokuun lopussa.

Tuoreimmat aiheesta: Politiikka

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä