Angiinareseptin voi saada jatkossa hoitajalta
Tuskaisen pitkät jonot lääkärille reseptin saamiseksi voi kohta unohtaa. Täydennyskoulutusta saaneet hoitajat voivat Keski-Pohjanmaalla ja lähialueella määrätä potilaille tiettyjä lääkkeitä syksystä lähtien. Jatkossa siis osa potilaista pystyy hoitamaan asiansa hoitajan kanssa, eikä lääkäriä tarvita ollenkaan.
Angiinapotilaan aika yhteispäivystyksessä lyhenee, kun hänen koko käyntinsä hoitaa yksi hoitaja. Käyntiä rauhoittaa se, että turhat ravaamiset lääkärin luona vähenevät, kun hoitaja saa valtuuden kirjoittaa myös reseptin.
- Uskon, että etenkin kroonisten sairauksien kohdalla asiat helpottuvat. Näin myös lääkärien työ keskittyy enemmän vaativampiin tehtäviin, kertoo operatiivinen ylihoitaja Kaija-Riitta Suonsyrjä.
Kaikista ei kouluteta reseptihoitajia
Kaikista hoitajista ei ole kuitenkaan tarkoitus tehdä reseptien kirjoittajia. Pääsääntöisesti laajavastaisia hoitajia koulutetaan päivystävistä sairaanhoitajista, sydänhoitajista sekä kroonisten sairauksien hoitajista.
- Ennen koulutukseen hakeutumista on hyvä miettiä, jaksaako kantaa vastuun, mitä koulutus tuo tullessaan. Taustalla tulee olla myös paljon opintoja sekä kokemusta, kertoo Suonsyrjä.
Myös Pietarsaaren sosiaali- ja terveysviraston hoitajilla olisi halukkuutta lähteä koulutukseen, mutta ruotsinkielistä koulutusta ei järjestetty koko maassa niukan osanottajamäärän vuoksi.
Idea Isosta-Britanniasta
Laajavastaisten hoitajien työnkuvaa on kehitetty Suomessa jo kauan. Innostus lähti Isosta-Britanniasta, jossa hoitajat aloittivat reseptien jaon onnistuneesti. Vielä muutama vuosi sitten Suomessakin kauhisteltiin uutta tapaa, mutta jo asiakkailta on tullut vai hyvää palautetta.
- Suomessa on hyvin vähän lääkkeitä, jotka voi määrätä hoitaja, huomauttaa Suonsyrjä.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa
Rakkaus rautaan yhdistää
Jos ennen kuntosalilla kulkivat totiset bodarit, löytyy asiakkaita nykyään joka lähtöön. Ikähaitari on laaja, raja-aidat ovat madaltuneet ja yhä useammat pariskunnat löytäneet yhdessä treenaamisen ilon. Jotkut myös löytävät toisensa levypainojen ääressä.
Helleraja paukkui rikki Keski-Pohjanmaalla
Lämmin ja aurinkoinen keli on hellinyt keskipohjalaisia perjantaina. Helleraja ylittyi monella paikkakunnalla.
Pyöräkeräilijän tapaus muistuttaa: löytäjä ei saa pitää
Lähes 30 polkupyörän kertasaalis on saanut puhelimet soimaan poliisin löytötavaratoimistossa Kokkolassa. Lukitsemattomia polkupyöriä pensaikoista ja muista paikoista kerännyttä vanhempaa naista epäillään kavalluksesta, sillä sanonnasta huolimatta löytäjä ei saa pitää.
Liikkujien letka valtaa taas Kokkolan
Kokkola City Run kokoaa jälleen tuhansia liikkujia Kokkolaan. Perjantai-iltaiseen tapahtumaan on ilmoittautunut ennakkoon 3300 henkeä. Jälki-ilmoittautumisia otetaan vastaan torilla vielä 16.30 saakka. Tapahtuma vaikuttaa myös liikenteeseen.
Kokkolan kaupunginteatteri käynnistää yt-neuvottelut
Kokkolan kaupunginteatteri on ajautunut yhteistoimintaneuvotteluihin. Lippuja ei ole mennyt kaupaksi tarpeeksi, ja samaan aikaan tuotantokustannukset ovat kasvaneet.
Lehdistön lakon uhka peruuntui
Lakko olisi koskenut 2 300 toimittajaa.
Lakko uhkaa sanomalehtiä
Lehdistön työtaistelu-uhka ratkennee perjantaina. Lakon aikana Pietarsaaren Sanomia aiotaan tehdä lakon ulkopuolella olevien esimiesten voimin. Kaikki toimittajat ovat lakossa ja lehti julkaistaisiin vain kerran viikossa. Keskipohjanmaa-lehdestä ei torstaina haluttu kertoa suunnitelmia.
Tässä ovat Keski-Pohjanmaan kevään ylioppilaat!
Julkaisemme näillä sivuilla Keski-Pohjanmaan, Kalajokilaakson ja Pietarsaaren seudun uusien ylioppilaiden nimet sitä mukaa, kun niitä kouluilta saapuu. Nimitiedot perustuvat koulujen antamiin tietoihin.
Nuoret ja rohkeat karhut käyvät pihoilla
Viime viikkoina on sekä Pohjanmaan että Etelä-Pohjanmaan maakunnissa tehty havaintoja karhuista. Moni on arvellut karhumäärän kovastikin alueella kasvaneen, mutta näin ei ole. Ruoan hankinta saa varsinkin nuoret karhut uskaltamaan pihapiiriinkin.
Tuulivoima pyörittäisi koko Keski-Pohjanmaata
Keski-Pohjanmaan koko sähköntarve voitaisiin periaatteessa tuottaa tuulivoimalla. Nyt nähtävillä olevan maakuntakaavan luonnoksessa tuulivoimalle on varattu 16 aluetta. Niistä jo liki puolet on teollisuuden jatkovalmistelussa.
