Ankerias vaeltaa lentorahtina
Suomen ankeriaskanta on käytännössä istutusten varassa. Lahden Vesijärvellä istutettiin tällä viikolla 8000 poikasta.
Ankerias on mystinen veijari, joka kiinnostaa paitsi olemuksensa, niin myös tapojensa vuoksi, sillä lisääntyäkseen ankerias vaeltaa Suomesta 6000 kilometrin päähän Sargassomerelle ja palaa sitten kotivesistöönsä.
Ankeriaiden luontaiset reitit merelle on kuitenkin vuosien saatossa padottu ja sisävesien ankeriaskanta on istutusten varassa.
Lahdessa, Vesijärvellä istutettiin tällä viikolla 8000 ankeriaanpoikasta. Padasjoen Isotarukseen istutettiin lisäksi 1000 poikasta. Päijät-Hämeen kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Jari Hagman on sitä mieltä, että kyseessä oli tärkeä toimenpide.
- Ankerias on perinteisesti kuulunut Vesijärven kalastoon ja sillä on tärkeä rooli kalaston tasapainon ylläpidossa, sillä se on tehokas saalistaja. Se on myös haluttu saaliskala ja kiinnosta matkailijoitakin.
Matka sujui monen mutkan kautta
Tämän kesän istutuksia jouduttiin lykkäämään, sillä ankeriaiden matka Isosta-Britanniasta Suomeen ei sujunut ilman kommelluksia.
- Kalat lähetettiin ensin Etelä-Ruotsissa sijaitsevalle karanteenilaitokselle, josta niiden piti tulla lentorahtina Kööpenhaminan kautta Suomeen.
- Kööpenhaminasta kuitenkin ilmoitettiin yllättäen, että ne eivät mahtuneetkaan kaavaillulle lennolle, joten ne piti lähettää uudestaan karanteenilaitokselle Ruotsiin, josta ne viikon viivästyksen jälkeen saatiin vihdoin Suomeen, selostaa Hagman.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Eteiseen jätettyä ilmakuvataulua ei tarvinnut maksaa
Ilmakuvia kauppaava yrittäjä haki oikeusteitse korvausta verannalle jättämästään kuvataulusta. Yrittäjä oli jättänyt kuvan oheen lapun, jossa luki "soita ja varmista".
Puukotus junassa lähellä Lahden asemaa
Päijät-Hämeen poliisi sai noin klo 14.50 ilmoituksen puukotuksesta Inter-City -juna 68:ssa ennen Lahden asemaa.
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tiloilla ajolähtö
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tilat menevät uusjakoon. Taustalla on talouden tiukentuminen ja opetusministeriön koulutuspaikkojen leikkaukset.
Yli-Marolan eläimet valmiina rapsuteltaviksi – katso video!
Yli-Marolan kotieläinpihalla Lahdessa luotetaan tänä kesänä vanhojen suosikkien vetovoimaan. Uusina tulokkaina pihalla nähdään kaksi shetlanninponia.
Sotatantereelle lapioin ja myrkyin jättiputkea vastaan
Jopa viisimetriseksi kasvava jättiputki polttaa ihon palovammoille. Jättiputkea hävittävät viranomaiset tarvitsevat asukkaiden apua, jotta jättimäisestä kasvista päästään todenteolla eroon.
Janne Ahonen jo nyt huippukunnossa – yllättyi itsekin
Pari vuotta betonitorneista poissa ollut mäkihyppääjä ei tyydy vähempään kuin paikkaan huipulla. Kesän kisakauteen hän lähtee hurjalla innolla.
Toriparkkityömaa myllertää Lahden keskustaa – raunioille rakentuu uusi kaupunki
Valtaosa torialueen jyhkeistä puista on sahattu kumoon, torikiveys kaivettu sivuun ja arkeologit lapioivat hiekasta historiaa esiin. Toriparkkia valmistelevat pilaantuneiden maiden puhdistus ja arkeologiset kaivaukset muuttivat kauppatorin ilmeen päivissä.
Launeen koulun siirto väistötiloihin voitto vanhemmille
Koululaisten vanhemmat toivovat silti, että jo aiemmin miljoonilla euroilla huonoin tuloksin korjatun koulun remontoinnista luovutaan ja rakennetaan uusi koulu.
Poliisivankilan sellissä roihusi – yksi sairaalaan
Vanki kasasi sellinsä oven eteen patjan sekä peittoja ja sytytti ne tuleen.
Popcornit tekevät leivonnalle avokadopastat
Kesäjuhlien herkkupöytään leivotaan tänä suvena suolaisenmakea herkku popcorneista ja karkeista. Värikäs ihanuus maistuu sekä lapsille että aikuisille.
