Annikin Runofestivaalilla lausutaan lempirunoja
Annikin Runofestivaalin keskiössä ovat tänä kesänä rakkausrunot, mutta myös rakkaus runouteen. Pääesiintyjäksi tulee yhdysvaltalainen runoilija Nikky Finney. Annikin Runofestivaali järjestetään lauantaina Tampereella Väinö Linnan aukiolla.
Runoilija Nikky Finney näkee itsensä aktivistina, mutta myös kielen ja kauneuden rakastajana. Annikin Runofestivaalin pääesiintyjänä kuultavan Nikky Finneyn sanotaankin olevan yksi Yhdysvaltain kirjallisuuden rohkeimmista ja ajankohtaisimmista äänistä. Hänen viime vuonna ilmestynyt runoteoksensa Head Off and Split sai arvostetun National Book Award-palkinnon.
Palkitussa teoksessa ovat äänessä afroamerikkalaisen historian hahmot, kuten entinen ulkoministeri Condoleezza Rice, kansalaisoikeusaktivisti Rosa Parks tai hurrikaani Katrinan jälijiltä kotitalonsa katolle jätetty nainen.
- Minuun vetoaa voimakkaasti runous, jossa runoilija kohtaa pelkonsa. Ne runoilijat, jotka näyttävät inhimillisen pelkonsa ja saavat tästä pelosta jotain aikaan rakkaudella kieleen ja sanoihin. Rakastan runoilijoita, jotka saavat runonsa laulamaan maailmalle lempeällä pelottomuudella, sanoo Kentuckyn yliopistossa kirjallisuuden ja luovan kirjoittamisen professorina työskentelevä Nikky Finney.
Kaiken takana on rakkaus
Minuun vetoaa voimakkaasti runous, jossa runoilija kohtaa pelkonsa.
Minuun vetoaa voimakkaasti runous, jossa runoilija kohtaa pelkonsa.
Yhdeksättä kertaa järjestettävän Annikin Runofestivaalin lavalla puhutaan rakkaudesta monin tavoin ja monen runoilijan suulla. Nikky Finneyn lisäksi tapahtumassa esiintyvät mm. Paul Polansky, Heli Laaksonen, Risto Rasa, Anja Snellman & Jukka Orma, Jaakko Hämeen-Anttila, Yari ja Outi Mäenpää.
Festivaalin päätteeksi julkistetaan ensimmäinen suomenkielinen dub-runolevy, Kuhnafar-I:n Dubland. Levyn materiaalia esittävät livenä mm. Markku Into, Rauhatäti, J.K. Ihalainen ja Yrjänä Sauros.
Lauantaina jaetaan myös keväällä Facebookissa järjestetyn eroottisen runon kirjoituskilpailun palkinnot. Kiima - eroottisen runon kirjoituskilpailu oli ensimmäinen Facebookissa toteutettu kirjoituskilpailu. Kilpailuun osallistui 500 kirjoittajaa omalla runollaan.
- Kilpailun teema todella innosti ihmisiä kirjoittamaan. Se tuotti paljon uutta ja virkistävää runoutta, vaikka kirjoitusten taso vaihtelikin, tuottaja Simo Ollila kertoo.
Hellyyttä puistonpenkeillä
Annikin runotapahtuman perinteisiin kuuluu myös festivaalitaiteilijan valinta. Tänä vuonna virkaa hoitaa kymmenen ammattitaiteilijan Kompostin tähti-ryhmä. Kollektiivi toteuttaa Väinö Linnan aukiolle istuttavan Sua hellin-tilateoksen.
Annikinkadun yli satavuotiaan puutalokorttelin sisäpihalla perustettu runofestivaali on kotikulmien remontin takia vielä tänä kesänä evakossa Tampereen Finlaysonin vanhalla tehdasalueella.
Ensi Kesänä Annikin Runofestivaali täyttää kymmenen vuotta ja palannee takaisin Annikinkadulle Tammelaan.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Sylvi Kekkosen Elite oli aikansa huippupeli
Sylvi Kekkonen oli harvinainen nainen aikanaan, sillä monellakaan naisella ei ajokorttia ollut. Sylvi Kekkosen lahjaksi saama Moskvitsh Elite nyt näytteillä Mobiliassa Kangasalla.
Kalastusreissun surullinen loppu - poika hukkui, isä kateissa
Ylöjärveläiset isä ja poika olivat lähteneet kalastamaan Näsijärvelle perjantaina. Poika löydettiin hukkuneena, isää etsitään yhä.
Motoristi kuoli Tampereella
Moottoripyörällä liikenteessä ollut keski-ikäinen tamperelainen mies kuoli lauantaina onnettomuuspaikalle. Poliisi pyytää onnettomuuden nähneitä ottamaan yhteyttä.
Metsäperkele-näytelmää seuraa Mäntän Paperiperkele
Särmikäs metsäpatruuna G.A. Serlachius herää henkiin Mäntän Serlachius-museon teatterinomaisessa näyttelyssä. Pääosassa on mies, joka muutti korpeen valloittaakseen maailman.
Paperirullat paloivat Tampereella tuhoutuneen varastorakennuksen tontilla
Tulipalo ei pelastuslaitoksen mukaan liity vappuaattona tapahtuneeseen suurpaloon, joka tuhosi samalla tontilla sijainneen varastorakennuksen.
Ketjukolari katkaisi liikenteen Kangasalla
Kolme autoa vaurioitui kolarissa, mutta henkilövahingoilta tiettävästi vältyttiin.
Lehdistön työriidan ratkaisu hyväksyttävissä juuri ja juuri
Aamulehden toimitusosaston puheenjohtaja Kari Asikainen pitää lehdistön työriidan ratkaisua siedettävänä.
Pilkingtonilla jälleen yt-neuvottelut
Tampereen ja Laitilan tehtailla on uhattuna yhteensä 40 työpaikkaa. Euroopan vaikea markkinatilanne taustalla.
Tuore ministeri Pia Viitanen on jo käärinyt hihansa
Demarien ministeriruletti pyöräytti tamperelaisen kansanedustajan Pia Viitasen perjantaina asunto- ja viestintäministeriksi. Uusi ministeri puhkuu toimintatarmoa.
Ilmalaiva tutkii ilmastonmuutosta Jämijärvellä - tutkijat tyytyväisiä tuloksiin
Suomessa tutkijat selvittävät, kuinka paljon luonto vaikuttaa pienhiukkaspitoisuuksiin. Suomen ilmakehästä haetaan vertailukohtaa Keski-Euroopan saastuneemmille ympäristöille.
